Cherry N12

1982-1986

N12 oli Suomessa Cherry-nimellä myydyn N-sarjan viimeinen edustaja. Sitä myytiin vuosina 1982-1986, jonka jälkeen N12-Cherryn ja B11-Sunnyn korvasi Sunny-nimisenä myyty N13-mallisto. Suomessa Cherryn korimalleina nähtiin 3- ja 5-oviset pystyperäiset hatchbackit.

Kesäkuussa 1984 Cherry sai faceliftin, jonka yhteydessä muutettiin mm. etu- ja takavaloja (takavalojen järjestys muuttui, edessä erilaiset umpiot ja sivuvilkut siirtyivät lokasuojiin), puskurit muuttuivat kokonaan muovisiksi ja muitakin pieniä ulkoisia muutoksia tehtiin, esim. ovien karmit maalattiin mustiksi. Sisustan värejä ja verhoiluiden kuoseja muutettiin. Myös ratteja muutettiin, vanhemmissa versioissa ollutta ihastuttavaa yksipuolaista rattia ei enää nähty. Tekniikkapuolella uudistus toi mukanaan kärjettömän sytytyksen ja ajovaloautomatiikan.

Varustelutasoina N12-korisissa Cherryissä olivat GL ja SGL. SGL-mallin erottaa GL:stä mm. kaksivärimaalauksesta, kokopeittävistä pölykapseleista sekä sinisävyisestä sisäverhoilusta, jonka urheilullisemmat penkit ovat samanlaiset kuin Turbo-malleissa, tosin ilman Turbo-tekstejä.

Tekniikka

Teknisesti Cherry oli hyvin läheistä sukua sisarmallinsa B11-Sunnyn kanssa.

Moottorit ovat nelisylinterisiä, kahdeksanventtiilisiä OHC-koneita. Saatavilla olivat E13- (1269 cm3, 60 hv), E15- (1488 cm3, 75 hv) ja E15ET- (1488 cm³, 114 hv) bensiinimoottorit ja CD17-dieselmoottori (1680 cm3, 55 hv). Lisäksi Suomessa on yksittäisiä kappaleita E10-moottorisia (988 cm³, 50 hv) Cherryjä. E10 jäi kokonaan pois tuontiohjelmasta viimeistään faceliftin yhteydessä.

Cherryt myytiin useimmiten 5-vaihteisella manuaalilaatikolla varustettuina, automaattilaatikkokin on ollut saatavana lisähinnasta kolmiovisen ja 1.5-litraisen version yhteyteen.

Hammastanko-ohjaus, jarruina edessä levyt ja takana rummut. Turbo- ja Diesel-malleissa jarrut ja alustarakenteet ovat järeämmät, mm. etujarrulevyt ovat näissä malleissa jäähdytetyt.

N12 muualla maailmalla

Australiassa myynnissä oli myös neliovinen Sedan. Kaksiovista, konttiperäinen ”Coupé-muunnosta” myytiin Japanissa, Australiassa ja USA:ssa, malli tunnettiin markkina-alueesta riippuen nimillä Pulsar NX tai Pulsar Exa.

Mielenkiintoinen sivujuonne on myös Nissanin ja Alfa-Romeon yhteistuote ARNA (Alfa Romeo Nissan Autoveicoli), jossa yhdistettiin N12-mallin kori, sisustus ja takajousitus sekä Alfa-Romeo Alfasudin boxer-moottori, vaihteisto ja etujousitus. Mallin tarkoituksena oli kiertää osassa Eurooppaa voimassa olleita japanilaisiin autoihin kohdistuneita tuontirajoituksia. Mallin menestys ei ollut odotetun tasoista ja valmistajien välistä yhteistyötä ei tästä syystä jatkettu.

 

  • Tuotannossa 5.82-12.86
  • Japani: Pulsar, Langley, Liberta
  • USA: Pulsar

 

Lähteet: