Nissan-kerhon jäsenyys

Liittymällä kerhon jäseneksi sinulle tarjotaan hyvän mielen lisäksi myös muita etuja. Tässä lyhyt katsaus noihin etuihin.

 

Foorumi

Yhdistyksen jäsenille avautuu aktiivinen keskustelufoorumi jäsenoikeuksilla huomattavasti laajempana kuin kaikille avoimena olevalla alueella. Jäsenpuolen kätköistä löytyy tietoa ja keskustelua niin entisöintiin, huoltoon kuin virittämiseenkin liittyvistä asioista.

Jäsenten autot

Osiossa voit esitellä oman autosi ja seurata muiden harrastajien projektien edistymistä. Kerhotoiminta osiossa keskustellaan avoimesti yhdistyksen asioista ja tiedotetaan jäseniä ajankohtaisista asioista ja tulevista tapahtumista.

Kerhotuotteet

Jäsenyyden myötä sinulla on osto-oikeus yhdistyksellä oleviin edullisiin kerhotuotteisiin.

Tapahtumat

Jäsenenä pääset mukaan yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin tapaamaan muita kerholaisia, tutustumaan heidän kulkupeleihin ja vaihtamaan kokemuksia ja kuulumisia rennossa ilmapiirissä. Kesäpäivät on vakiintunut kerhotapahtuma, jonka yhteydessä olemme pitäneet vuosikokouksen jo useampana vuonna peräkkäin. Mahdollisuuksien ja jäsenistön aktiivisuuden mukaan järjestämme myös muita tapahtumia tai osallistumme muiden järjestämiin tapahtumiin yhdistyksenä. Jäseneksi liittymällä olet mukana edistämässä yhdistyksen edustamien merkkien harrastamista ja tukemassa yhdistyksen toimintaa.