Uutiset:

NCF - Suomen Nissan-kerho

Päävalikko

88-Sunny 1,6 8ventt. Käyntihäiriö(t)

Aloittaja Henri95, joulukuu 07, 2021, 23:20:59

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Henri95

Noniin. Säilytin viime viikolla autoa yhtenä päivänä sisällä pakkaselta suojassa ja kuivamassa. Lähdin seuraavan kerran illasta samana päivänä ajoon. Alkoi raju pätkiminen ja nyppiminen pienemmillä kierroksilla. Isommilla kierroksilla pääsi repimällä lähikaupan pihaan tutkailemaan. Ensin kävi mielessä olisiko kondenssi vettä jäätynyt kaasarissa. Mitään vikaa ei silmämääräisesti siellä löytynyt mutta kun 10min oli sammuksissa niin korjaantui itsellään ja alkoi toimia.

Nyt tänään aamulla alkoi taas ja ei korjaantunut enää millään ilveellä eli sanoisin jotai olevan pielessä  ;D , yritin pakkasessa 1,5h etsiä vikaa. Yhden hapertuneen alipaine letkun vaihdoin, tarkastin/mittasin puolan (vaihdettu viime syksynä), tulpan johdot+puolan johdon tarkistin, vaihdoin tulpat. Bensiinisuodatin 1kk vanha. Puhdistin myös virranjakajan kannen+pyörijän, siellä ei ollut juuri kulumaa koska uusittu reilu vuosi takaperin.

Alipainesäätimien kellot tuntui minusta toimivan myös. Tyhjäkäynti tuntui myös vähän hummaavan/leijuvan. Kaasuun vastasi myös melko huonosti.

Osaisiko joku auttaa hädässä, mistä lähtisin vikaa selvittämään? Yritin myös foorumilta lukea, mutta mielestäni olen kyseiset asiat tarkastanut olevan toiminnassa/kunnossa mistä täällä on vastaavissa tilanteissa puhuttu.

Henri

mies51

Nykiminen viittaisi johonkin sähköhäiriöön sytytyksessä. Sensijaan hyytyminen, joka korjaantuu vähän aikaa seisottamalla viittaa taas imuilman kosteuden jäätymiseen kaasuttimeen tai imusarjaan. Millainen imuilman esilämmitys siinä on? Ottaako kurkkuputkella imuilmaa pakosarjan luota, kun ilmaputkessa läppä aukeaa. Läppää käyttää silloin alipaineletku. Letku lähtee ilmanpuhdistimen alta. Läpän  voi myös pönkätä auki talveksi, kuten tein Fiesta 1.0  v.85:stä.

Henri95

Läppä mielestäni toiminnassa, kokeilin kädellä ilmanputsarin putken aukosta niin tuntui imu olevan siinä niin pieni, että veikkaisin että imee pakosarjan puolelta, ainakin enimmän. Jos mahdollisuus on että läppä esim. ei sulkeudu kokonaan/käänny pakosarjan puolelta imeväksi?

Uusin edellistalvena sen alumiinihaitariletkun joten sekin on ehjä eikä vuoda. Ensimmäisenä talvena hetken auton oston jälkeen haitariletku oli rikki ja sai sieltä kylmää sillon vastaavia ongelmia ei ilmennyt. Pitääpä selvittää sen toiminta ja nyt myös kun ilmat lauhtuu niin on hyvä kokeilla miten auto nyt käyttäytyy ja muuttuuko mihinkään suuntaan.

mies51

Ryypyn eli rikastimen toiminnan voi tarkistaa avaamalla ilmanpuhdistajan kannen. Kun kylmänä polkaisee kaasua, pitäisi ryyppyläppä mennä kiinni kaasuttimessa ja moottorin lämmetessä sen pitäisi sitten avautua, kun lämmitysvastus lämmittää ryyppykellon kaksoismetallijousta.

Henri95

Ryyppykin on toiminnassa olen sen myöskin tarkastanut. Lisäksi vielä edellisiin viesteihin niin nyt kyseinen vika ilmenee, sekä kylmänä että kuumana.
Voisiko vika olla kenties bensapumppu? Kun viittaisi enemmän siihen tuo tukehtuminen ettei saa bensaa. Vaikka täsmää kyllä jäätymis oireisiin parhaiten.

mies51

Onko bensaletkussa bensansuodatin ja onko se ehkä tukossa?
Jos lähtee heti käyntiin, luulisi bensapumpun olevan kunnossa.
Entäs tankin korkissa oleva ilmareikä, joka päästää ilmaa tankkiin, kun bensa vähenee? Käykö paremmin, kun tankin korkki on poissa?
Tukkoisuutta voi aiheuttaa myös pakoputken takapöntön jäätyminen umpeen, jos on seisotettu paljon ulkona.

Tarkista myös kaikki alipaineletkut. Sunny N14 1.4 v.1992 GA14DS eli kaasuttimella ja KATilla varustetun yleisimmät ongelmat olivat lukemattomat alipaineletkut. Kun huollot oli tehty, kuluvat osat uusittu, juuri muita vikoja siinä ei ollutkaan 280000 km aikana.

Henri95

#6
On bensansuodatin konehuoneessa. Vaihdoin sen uuteen noin 2kk sitten, sillon vaihdettu myös uusi takavaimennin.

Tarkastan tankin korkin ilmareijän myös. Lähtee myös ok käymään, ei välttämättä jää laakista käymään ilman kaasua mutta toisella/ pienellä kaasulla jää. Ryyppyläppä sulkeutuu myös. Nyt pieni pävitys toimintaan. -4 pakkasta auto lähti käymään kävi ensin ryypyllä hiukan kierrokset pomppi mutta nyt tuntuis taas pelaavan. Ei nykimistä vielä. käyn ajamassa pienen koelenkin. Nyt auto tosiaan koelenkillä toimi hyvin, viittaisi siis jäätymis oireisiin?