Uutiset:

NCF - Nissan Club of Finland

Päävalikko

Aloittelijan Datsun 1000

Aloittaja Paatelainen, huhtikuu 01, 2014, 22:23:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Paatelainen

Appiukko luovutti kyseisen auton ja ajattelin kokeilla josko siitä saisi vielä toimivan pelin.
Saako kyseiseen autoon varaosia enää mistään?
Irroitin kaasarin ja houkuttelisi käyttää se ultraäänipesussa mutta kannattaako sitä tehdä ja saako tiivisteitä enää mistään?

OH2KV

Vanhempien merkin jäljellä olevien yksilöiden kohdalla sanon: Saattaa olla hyödyllistä liittyä kerhon jäseneksi. Avautuu foorumiltakin 10 kertaa enemmän tietoa kaipaavalle. Ja pääsy kerhon varaosalistaa penkomaan.

Ja ennenkaikkea ostamaan, mikäli tarve osalle on.
Datsuneita 1977-1979. Ja suomalaisia mopoja liikaa.

Alppu

#2
Onko se nyt ihan ok mainostaa pelkästään maksullista jäsennyyttä vastaamatta lainkaan itse kysymykseen?

Ja tiivisteitä voi varmaan leikata itse(?)

"Kertoa juhlissa ihmisille ajavansa Nissan Almeraa on kuin kertoisi heille, että kantaa ebolavirusta ja aikoo pian aivastaa."Jeremy C.

Vinsu

LainaaOnko se nyt ihan ok mainostaa pelkästään maksullista jäsennyyttä vastaamatta lainkaan itse kysymykseen?

Ja tiivisteitä voi varmaan leikata itse(?)


Kyllä tosiharrastaja pystyy sen parikymppiä vuoteen sijottamaan vuosien kokemuksen omaavien heppujen neuvoihin ja tietoihin  :) Itse en kadu että tänne aikanaan liityin, on ollu iso apu moneen asiaan  :P Ja tosiaan tiivisteitä kyllä voi leikkailla tiivistepaperista/korkista ihan itse (kaverin 140y:ssä tehty nahkahanskasta  ;D)
Sunny b310 -79
Sunny b310 4d -80
Sunny b310 -80
Sunny b310 -82
Suzuki Alto -84

BA

#4
Varaosia saa, tosin ei se mikään kuplavolkkari ole johon löytyy mitä vaan lattiasta kattoon.
Ebaysta tilailemalla saa maailmalta aika paljon tavaraa. Peltiosia ei ole missään olemassakaan, eikä kotimaisilla varaosatukkureillakaan oikein mitään, paitsi mitä nyt sattuu olemaan samaa muissa malleissa (koneen osalta).

Kaasarin tiivistesarjoja saa kaasutinexpertiltä, mutta istu alas kun kuulet hinnan.

Rompetorit on paras paikka löytää osia.


Minkä ikänen tonninen on? Mullakin on jotain, ylimäärästäkin sattuneesta syystä. Käytettyä varsinkin mutta on uuttakin...

Paatelainen

Juu eipä parikymppii ole mitään siitä et apuja saa. Täytyy maksaa pois kun pääsee  :)
Vuosmalliltaan muistaakseni -69. Kunnoltaan auto on mielestäni hyvässä kunnossa että siksi ei raaskinu heittää menemään...hienosti käy ja kukkuu  :)





Paatelainen

#6
No hö....yritin laittaa kuvan mutta eipä onnistunu.  :(
No jospa se onnistuisi näin.
Pelleiltäänkin auto on ihan jees kunnossa et kaaret oli takaa pokkauksistaan ruostunu ja helmasta löydettiin pari reikää. Mitenkäs toi museo katsastus menee et vaatiiko ne pokkaukset kaariin kun on alunperinkin ollu? Pääsis vaan helpommalla jos rälläköis pokkauksen pois.... ::)

http://paatelainen.kuvat.fi/#/kuvat/20140331_201605.jpg


Pastori

Eipä aukene kuva ei. Kokeile vaikka Photobuckettia tai google docseja.
(B310 150Y -81, N10 150A -82, 330 220C -79), S30 240Z -72, 430 280C, Skoda Octavia 1.9TDI -00, VW Transporter -98

AkiH

Ryhdissäänhän tuo näyttäisi olevan. :)

Tuosta linkistä kuvan pitäisi ainakin aueta.



http://paatelainen.kuvat.fi/kuvat/20140331_201605.jpg?img=img1440
Sunny (B11) 1.5 GL (Sedan '85, '86, Coupé '85, Wagon '85), (N13) 1.3L HB '87
Primera (P11) 2.0 GT '99
Micra (K10) 1.0 GL '88, 1.2 Super S '90, (K12) 160 SR '05
Patrol (160) 3.3D STW '81 ja '83

Alppu


On se kuin sika pienenä.  :D

Ja ei se 25€ jäsenmaksu uusilta ole paha jos on varaa autoilla, maksaisin kyllä jos olisi jotain projektia. :)

"Kertoa juhlissa ihmisille ajavansa Nissan Almeraa on kuin kertoisi heille, että kantaa ebolavirusta ja aikoo pian aivastaa."Jeremy C.

BA

#10
Onhan se sievä.  :)


Onko etulokarit vielä oikein peltiä, vaiko vaihtuneet jo lasikuituisiin?
Kannattaa kurkistaa sinne A-pilarin alareunaan, varsinkin jos ei ole sisälokareita, yleensä näissä ei ole ollut. Itselläni on kaikki kolme omistuksessa käynyttä olleet sieltä A-pilarin alareunan ja sen pystypalkin johon ovet kiinnittyy täysin mätiä tai sitten jo korjattu. Toinen ruostepaikka kaikissa on takana runkoaisat, lehtijousen takakiinnikkeen etupuolelta. Lattiat on ihmeen ehjiä kaikissa.

Oma -69 saman värinen Deluxe on kesäksi ajossa kans.
Tuo takapihalla kuusien alla makaava -67 on vähän auki mitä siitä syntyy ja koska...  :P Osat olis senkin toteutukseen, itseasiassa enemmän kun tuohon uudempaan. Esim. vanhan mallin lyhyitä takavaloja on uusia useammatkin jo.
Tuo näyttäs olevan STD-malli kun on puskurit ilman käpyjä. Maskikin on -68 uudemman, eli takavalotkin on sillon pitkää mallia.  :)

C 110 ratsuni

Museointihan tarkoitaa että on oltava alkuperäisen mallinen jokapaikasta.Pientä patinaa saa olla.Ei ruostetta,varsinkaa reikiä.Nippuside ja erkkari viritykset pois.SAHK foorumilta löytyy tarpeeliset tiedot ja guuklettamalla paljon lisää MR ajoneuvo tarkastuksista.
primera 2,0 sport -00

OH2KV

LainaaOnko se nyt ihan ok mainostaa pelkästään maksullista jäsennyyttä vastaamatta lainkaan itse kysymykseen?

Ja tiivisteitä voi varmaan leikata itse(?)

Tiivisteitä voi takuulla leikellä itse.

Jotkut kerhon jäsenistä (siis niistä, joilla olisi mahdollisesti osia) lukevat harvakseltaan tätä vierasaluetta. 

Omat myynti-ilmoitukseni ovat toistaiseksi olleet 90% jäsenpuolella. Ja saahan tuolla jäsenmaksun  hinnalla ihan vastinetta, ei ole jäsenyys kaduttanut päivääkään, päinvastoin, liian myöhään tuli liityttyä.

Mutta on sen verran hieno tonninen, että liikenteeseenhän tuo pitää saada :peukku:
Datsuneita 1977-1979. Ja suomalaisia mopoja liikaa.

zedric

täältä löytyy uusia (nos) käsijarruvaijereita ja jarrukenkiä,jos tarvetta ilmenee..
C23M-C32-P11-WP11-C110-Y30-C120-B210-430-E10-S130x3-B10, ferguson tef20,ted20 x3,david brown 880 LD28,bedford tk "330",Bedford tl1260x2 ,matkaaja 9004

Paatelainen

Kyllä etulokasuojat vielä peltiä on ja kyllä siellä sisälokaritkin näyttäs olevan. helmat saatiin jo putsattua ja seuraavaksi pohjan kimppuun...toivottavasti ei suuria ylläreitä löydy ettei tarvii tuupata kuusen alle  ;D
Hienosti sai päivän kulumaan pelkkien helmojen putsaamiseen kun oli varmaan puolensentin massakerros mitä tohon kanssa kaapia pois. Pohja onneksi näyttäis helpommalta kun massa lähtee koputtamalla palasina irti...tuleepahan pohjan kunnon tarkastus samalla  ;D
harmi kun jostain syystä en saa kuvia pelittää vaikka kuinka imagien väliin sen laitan...olis ollu mukava laitella kuvaa mitä löytyy  :)

BA

#15
Esimerkiks tuo sun aiempi kuva, siitä painat sitä nuolta mistä pääsee jakamaan, saa linkin; http://paatelainen.kuvat.fi/kuvat/20140331_201605.jpg/_full.jpg

Se IMG-tagien väliin:
[img]http://paatelainen.kuvat.fi/kuvat/20140331_201605.jpg/_full.jpg[/img]

Näyttää tältä:



Ja kun klikkaa tuota kuvaa avaa täyskokosena.
Lataa samaan kansioon kaikki vaan.  :)