Uutiset:

NCF - 日産倶楽部フィンランド支部

Päävalikko

Moottorikahvilan kesäkausi käynnistyy 17.5

Aloittaja mortica, toukokuu 11, 2012, 19:22:17

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

mortica

MOOTTORIKAHVILAN KESÄKAUSI KÄYNNISTYY
HELATORSTAINA 17.5.2012


Paippisissa toimiva Mootorikahvila avaa kesäkautensa helatorstaina 17.5. Kahvila on toiminnassa nyt neljättä kesää ja mukavat kesäillat ja viikonloput jatkuvat entiseen tapaan.

Aukioloaikoja on hieman justeerattu. Asiakkaiden toiveita on kuultu arki-iltojen osalta ja kahvila on nyt avoinna tunnin verran aiempaa pidempään, ilta yhdeksään. Näin ilta-ajelijat ennättävät kahville entistä paremmin. Kahvila on tänä kesänä avoinna ke-pe 17-21, la 12-16 ja su 12-18.

Ajoneuvokerhot ja harrastajat järjestävät Moottorikahvilassa myös omia kokoontumisiaan.  Kaikki soketut kokoontumiset julkaistaan Moottorikahvilan verkkosivuilla ja kahvilan seinällä. Sen myötä erilaiset kokoontumiset houkuttelevatkin paikalle usein oman väen lisäksi myös muita kiinnostuneita.

Mukavasti on kokoontumisia kesän kalenteriin jo kertynytkin. Suuren suosion saavuttanut urheiluautoharrastajien Sportscar Breakfast Club (SBC) jatkaa joka toinen lauantaiaamu, noina aamuina kahvila avataan poikkeuksellisesti jo klo 10 alkaen.

Tutustukaa kalenteriin tarkemmin verkkosivuillamme: www.moottorikahvila.fi.


Kuvia: http://www.moottorikahvila.fi/kuvia/

- - -

Moottorikahvilan taustaa

Moottorikahvila avattiin Sipoon Paippisissa ensikertaa 15.5.2009. Paikkana on kolmen kylätien risteyksessä sijaitseva Etelä-Paippisten vanha kauppa jonka yhteydessä on kuuluisa Paippisten Shell, pienen pieni bensiinin jakelupiste 30-luvulta.

Kahvilan omistavat Risto Laine ja Terhi Heloaho. He hankkivat vanhan kyläkauppakiinteistön Shelleineen omistukseensa keväällä 2008 ja remontoivat 50-luvun hengen säilyttäneisiin kauppatiloihin ajoneuvoharrastajille suunnatun kahvilan, joka sai nimekseen Moottorikahvila.

Varsinainen kahvilakiinteistö on valmistunut vuonna 1952 mutta sen lisäksi tilalta löytyy 1700-luvulta peräisin oleva hirsirakennus, joka on elämässään nähnyt monenlaista: se on toiminut ainakin asuinrakennuksena, kauppana, meijerinä ja rautakaupan varastona. Nyt se on päässyt "eläkevirkaan" ja toimii Moottorikahvilan "kesäterassina".

Moottorikahvilan varsinainen maamerkki on 1930-luvulta peräisin oleva pikkuruinen Shell-asema. Polttoaineen myynti on tästä pisteestä loppunut jo 1984, mutta onneksi kiinteistön omistanut kauppiassuku säilytti kauniin rakennuksen bensamittareineen ja lähes jokainen joka on joskus sen ohi ajanut kyllä muistaa pienen ja pirteän Shell-vanhuksen.

Kahvilan tuotteet ja palvelut suunnitellaan nimenomaan ajoneuvoharrastajia silmällä pitäen, mutta kyllä kahvilassa vieraillaan moottoriajoneuvojen lisäksi niin polkupyörällä, jalkaisin kuin hevosellakin. Kaikki ovat tervetulleita.

Kahvilassa on luettavissa merkittävimmät kotimaiset ja laaja valikoima ulkomaisiakin ajoneuvolehtiä. Lehtihyllyämme on tituleerattu jopa "paremmaksi kuin kirjasto" sillä sateisen lauantaipäivän saa niiden parissa kulumaan mainiosti.

Myymälästä löytyy kahvilatuotteiden lisäksi myös erilaisia erityisesti ajoneuvoharrastajille valikoituja tuotteita.

Kahvilan osoite on Paippistentie 457, (paikallistien numero 11701 varrella).

Pieni Shell ja suuri vaalea kaupparakennus seisovat risteyksessä jossa tienviitat osoittavat lähimpiin keskuksiin: Nikkilä 5 km, Pornainen 12 km ja Järvenpää 14 km.

Sijainti on ajoneuvoharrastajille mahtava sillä alueelta löytyy kymmeniä, ellei peräti satoja kilometrejä vaihtelevia päällystettyjä kyläteitä joita on mukava ajella.

Matkaa Helsingin keskustaan on Paippisista vain 40 km, Porvooseen 30 km ja Mäntsälään 30 km.

Tervetuloa!
410, 510, K11, N15 *Drive a Datsun and decide*

Jape4x4

Vois melkeen eksyä tuonne kahville 17.5 ja kattoo corvetteja  ;D
L28 Patrol
LD28 Patrol
LHD R32 Skyline