Uutiset:

NCF - Suomen Nissan-kerho

Päävalikko

JAE-kahvittelu la 16.5 klo18 PalokanABC,Jyväskylä

Aloittaja Ilkka_, huhtikuu 12, 2009, 09:10:21

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Ilkka_

Näyttäs siltä nyt viimeinkin että kyllä se kesä taitaa olla tulossa.
Harrasteautot lienee vielä talleissa mutta ei liene kuin viikkojen kysymys kun ne on jo kaivettu esille.
Joten eiköhän ole aika ilmotella jo perinteeksi muodostuneesta Keski-Suomen JAE-miitistä. Parhaimmillaan meitä on ollut paikalla noin 150henk/80autoa.  

Ajankohta tänä vuonna on la 16.5 kello 18. Paikkana toimii aikasemmista kerroista poiketen vasta valmistunut Palokan ABC, Jyväskylässä. Autorivistöille löytyy tilaa mukavasti siitä Kodin Terran pihasta niin saadaan tilava ja yhtenäinen alue koko porukalle. ABC:ltä löytyy "pesukatu" jos joku haluaa vaikka pesettää autonsa.

Infoan lisää tarvittaessa tai kysyttäessä.

Ilkka_

Tämähän ois nytten lauantaina, et muistakaa saapua paikalle.
Keliksi luvannu puolipilvistä illaksi poutaantuvaa, lämmintä noin 15astetta.

nissan_sunny

Tarkoitus olisi tulla paikalle käymään ja katsomaan meininkiä. Aina tämä on omalta osalta jäänyt meinaamisen asteelle aikasemmilla kerroilla, mutta nyt sitten vihdoinkin.

Jakke

Oli komeaa driftausta  8-)
Jää Tokiolaiset toiseksi
Datsun 220C -76

Ilkka_

Kiitos minun puolesta kaikille osallistuneille.

Väkeä oli noin 150 ja autoja 60-70. Hyvin oli saapunut myös kauempaa porukka (Iisalmi, Lahti, Tampere).

Tässä pari kuva linkkiä.
http://s132.photobucket.com/albums/q18/minni80/JAE%20kahvittelu/
http://s278.photobucket.com/albums/kk89/Marse86/K-S%20JAE%202009/

Paikka toimi mielestäni hyvin ja uskonkin että syksyllä järjestetään uudestaan samassa paikassa.  :D