Uutiset:

NCF - Nissan Club of Finland

Päävalikko

Primera P11-144 (1.6) häiritsevät viat/ ominaisuudet...

Aloittaja Flattizzz, marraskuu 18, 2018, 07:52:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Flattizzz

Moro vaan kaikille.

Tuli tuossa ostettua itselle otsikon mukainen kotteron kehonsiirtovälineeksi. Hyvän tuntuinen autohan se on, mitä nyt joitakin vikoja joista kysyisin teiltä apua.

- Vaihdekeppi heiluu eteen-taakse liikettä kiihdyttäessä. Vika vai ominaisuus? Voiko jotenkin korjata vai onko vain totuttava siihen?

- Vaihteen siirto jokseenkin väljää. Meinaten sitä että kolmoselta vaihdettaessa neloselle kun vähän keskittyminen herpaantuu, niin mahdollisuus vaihtaa kolmoselta vahingossa kakkoselle suurenee.

- Kaasupolkimessa tyhjä kohta alussa. Kun poljinta painaa, niin alussa tuntuu pikkuinen tyhjä kohta ennen kuin kierrokset nousee.

Nämä ominaisuudet nyt ensimmäiseksi. Uskon että lisää tulee, mutta hoidetaan ne sitten kun sattuu kohdalle.

Nugetti

Jos kepin heiluntaliike on suurta, moottorin / vaihteiston tuennassa on vikaa. Joko tukikumit ovat ajan saatossa menettäneet jäykkyyttään tai jokin niistä saattaa olla jo hieman revennytkin.

Kyllä ne uutenakin vähän joustaa, ettei kaikki moottorin tärinät ja resonoinnit tule hytin puolelle, mutta kannattaa käydä tuet läpi.

Käy myös vaihteensiirtotankojen puslat läpi. Ainakin N15 Almeraan sai polyuretaanipuslia sinne siirtäjän tankoon, näillä pystyy jämäköittämään keppiä.

Kaasupolkimen tyhjästä kohdasta pääset eroon kiristämällä kaasuvaijerista löysät pois kaasuläppäkotelon päästä. Pidä kuitenkin huoli, että kiristyksen jälkeen kaasuläppä on "lepoasennossa" eli vaijeri ei pidä sitä raollaan tyhjäkäynnillä.

Alppuu

When this baby hits 88 miles per hour, you're gonna see some serious shit. - Nissan Almera 1.4

Flattizzz

Kaasuvaijeri kiristetty konehuoneen puolelta. Enään pitäs viittiä/jaksautua katselemaan syytä siihen vaihdekepin vatkaukseen/väljyyteen.

Flattizzz


AkiH

Vaihdekepin liikkeitä metsästäessä kannattaa tarkistaa onko kepin alapäässä oleva palautinjousi ehjä. Primerassa joutuu irrottamaan pakoputken päältä suojapeltiä pois, että jouseen pääsee käsiksi.
Sunny (B11) 1.5 GL (Sedan '85, '86, Coupé '85, Wagon '85), (N13) 1.3L HB '87
Primera (P11) 2.0 GT '99
Micra (K10) 1.0 GL '88, 1.2 Super S '90, (K12) 160 SR '05
Patrol (160) 3.3D STW '81 ja '83

mies51

Edellä kerrottiinkin jo kaikki syyt vahteensiirto-ongelmiin, siis siirron puslien väljyys, moottorin tukikumit ja se jousi. Pitäis saada auto ylös nosturilla. Sitten vois esim. sorkkaraudalla kampeamalla katsoa, mikä kumi siinä vaihteiston alla tai päällä juostaa liikaa tai on revennyt. Saadaan se etu-takaheilunta pois.
Puslien väljyys ja poikki oleva sivulle vetävä jousi siinä vaihdepaakan alapuolella auton alla tekee vaihtamisen oikealle vaihteelle vaikeaksi.


Flattizzz

Lisää "vikaa"...
Missäs "vika" kun välillä moottorijarrutuksen jälkeen kytkimen laittaessa pohjaan niin kierrokset putoaa n. sekunniksi tuonne 500rpm mutta nousee normaaliin tyhjäkäyntiin? Muutoin tyhjäkäynti pysyy tasaisesti siinä 750-800rpm.

C 110 ratsuni

primera 2,0 sport -00

Flattizzz

Uutta "vikaa"....

Tuli tuossa vaihdettua syyärin letkut ja pakkasnesteet. Sit ilmenikin taas jotain vikaa. Auton kun käynnistää ja antaa käydä normilämpöön, niin kuitenkaan ei matkustamon puolelle tule lämmintä ilmaa. Tosin jos kierroksia nostaa 2000 rpm---> niin sitten tulee lämmintä, mutta heti kun päästää kaasun ja tyhjäkäynti laskeutuu normaalille niin taas kylmää puhaltaa. olen yrittänyt parhaani mukaan ilmata tuota, tosin en tiedä olenko siinä onnistunut. Kone on tu QG16DE.
Kaikki toimi ok ennen vaihtoa. Kummatkin syylärin letkuista lämpenee normisti. Tuttava sanoi että jossainpäin järjestelmässä on ilmaa ja toinen tuttu sanoi että termostaatti on rikki.

Mistä vikaa kannattaa ruveta etsimään?? Kokemusta autoista ei ole juurikaan, niin en oikein tiedä mistä asiaa ruveta etsimään.

Alppuu

#10
Jos koittais nostaa keulan ylös ja sitten kaasuttelee ilmat pois...?

Voishan se termostaattikin huono olla, mitä lämpömittari näyttää?

GA14DE on myös ilmausruuvi lohkossa, mutta ei sitä ole tarvinnut käyttää.

When this baby hits 88 miles per hour, you're gonna see some serious shit. - Nissan Almera 1.4

Flattizzz

#11
Lainaus käyttäjältä: Alppuu - joulukuu 28, 2018, 18:20:48
Jos koittais nostaa keulan ylös ja sitten kaasuttelee ilmat pois...?
Täytyy kokeilla tuota seuraavaksi
Voishan se termostaattikin huono olla, mitä lämpömittari näyttää?
Lämpömittari näyttää normaalia, viisarin verran kylmän puolella. Ylävesiletku lämpeni kyllä, mutta tosi hitaasti. En tiedä onko tuolla tiedolla mitään merkitystä
GA14DE on myös ilmausruuvi lohkossa, mutta ei sitä ole tarvinnut käyttää.
Yritin katsella sitä mutta en löytänyt

Ja nyt kun jostain syystä "piti" käydä autolla ja avasin konepellin niin huomasin että ylävesiletku oli littana. Syylärinkorkin ku aukas, niin siellä oli alipainetta. Oman isän kanssa kun tästä "asiasta" yrittänyt keskustella, niin hän on vakuuttunut ettei termostaatissa ole mitään vikaa.

Alppuu

When this baby hits 88 miles per hour, you're gonna see some serious shit. - Nissan Almera 1.4

Shamsa

Neste laajenee lämmetessä ja vastaavasti volyymi pienenee lämpötilan laskiessa.
Jäähtyessään se neste saattaa vetää alipaineen jäähdytysjärjestelmään, ja todennäköisesti vetääkin.
Exät:
Nissan Sunny B11 1.5 GL -85
Nissan Sunny B12 Coupe 1.6 SLX -89
Nissan Sunny B12 Coupe 1.6 GTi -88
Ford Focus MK3 1.6 TI-VCT -2011
BMW 320D Touring -04
Nykyinen: Ford Focus ST225 -08

Alppuu

Ei kai sen alipaineen kuitenkaan pitäisi vetää letkua littanaksi.
When this baby hits 88 miles per hour, you're gonna see some serious shit. - Nissan Almera 1.4

Flattizzz

Toki Syynä voi olla että jäähdytin nestettä piti korkin aukaisun jälkeen hiukka lisätä.

Flattizzz

No nyt aamulla kävin autolla ja syylärinletku oli kunnossa ja nestettä piti liru lisätä. Auto käyntiin ja lämpimäksi. Kone normilämmöissä ja lopuksi kummatkin syylärin letkut kuumia. Sisätiloihin menevät letkut oli myös lämpimiä. Auton sisälle tuleva ilma oli lämmintä (tosin ilmanlämpötila nousi hetkeksi suulakkeista kun kierroksia nosti). Oletettavasti järjestelmässä oli nesteiden vaihdon jälkeen ilmaa.
Jatketaan kyselyä sitten KUN vikoja ilmenee....

StanLaurel

Lainaus käyttäjältä: Alppuu - joulukuu 29, 2018, 00:15:02
Ei kai sen alipaineen kuitenkaan pitäisi vetää letkua littanaksi.

Ei pitäisi, sitä varten on paisuntasäiliö. Mulla Micrassa ja Primerassa on syyläri aina aivan piripintaan täynnä ja paisuntasäiliössä nesteen määrä vaihtelee lämpötilan mukaan. Taitaa olla korkki sökö tai paisarin letku tukossa/lytyssä tai vastaavaa jos vetää vesiletkut littanaksi.
413962 ¤ 150151 ¤ 91215 ¤ 25321

Flattizzz

Lainaus käyttäjältä: StanLaurel - joulukuu 29, 2018, 16:25:32
Lainaus käyttäjältä: Alppuu - joulukuu 29, 2018, 00:15:02
Ei kai sen alipaineen kuitenkaan pitäisi vetää letkua littanaksi.

Ei pitäisi, sitä varten on paisuntasäiliö. Mulla Micrassa ja Primerassa on syyläri aina aivan piripintaan täynnä ja paisuntasäiliössä nesteen määrä vaihtelee lämpötilan mukaan. Taitaa olla korkki sökö tai paisarin letku tukossa/lytyssä tai vastaavaa jos vetää vesiletkut littanaksi.
Ei ole nyt enään ollu letku littanassa kun olen autolla käynyt. Tällä hetkellä toimii ihan normaalisti.

Flattizzz

Eipä oo ollu ngelmia "hetkeen"...
Tänään tuli huomattua semmonen kun ajelin tuolla loskassa, että apukuskin puoleisesta taka ovesta/oven luota kuuluu maantieäänet tosi hyvin vaikka ovi ja ikkuna on kiinni. Ensiksi luulin että mulla oli jäänyt ikkuna vähän raolleen, mutta ei. Voi oven tiivisteet olla niin "kutistuneet" että päästävä äänen läpi noinkin hyvin? Vettä ei auton sisään pääse kuitenkaan.
mistä noita tiivisteitä kannattaa ruveta etsimään? Meinaten siis kaikki oven ja korin väliin tulevat tiisteet.

Flattizzz

Mistä kannattaa ruveta ettiin vikaa kun auto täristää pakilla jos sattuu olemaan pienikin "ylämäki"? Vaihdelaatikko toimii muuten normaalisti eteenpäin liikkuessa, mutta tuo pakki täristää.

mies51

Vois olla vieläkin ne moottorin/vaihteiston tukikumit, joku niistä vanhuuttaan löysä tai poikki. Pakilla ja moottorijarrutuksessa se moottori+vaihteisto heilahtaa toiseen suuntaan kuin eteenpäin kiihdytettäessä.

mertsi1

otat venttiilikopasta kiinni tukevasti kaksin käsin ja hetkutat sitä konetta edestakaisin etu-taka-suunnassa. todennäköisesti siinä tuntuu olevan väljää... vaihteistosta koriin menevä tuki pitää uusia sieltä auton alta.

Flattizzz

Mitäs öljyä tuonne vaihdelaatikkoon kannattaa laittaa (ei redlineä)??

Flattizzz

No ei kerenny laatikkoäljyjä vaihtaa ku tuo laatikko otti ja sanoi sopimuksensa irti. Voi olla kyse isosta viasta tai hyvinkin pienestä, mutta nyt ei oikeen kiinnosta ottaa selvää.