Uutiset:

NCF - Nissan Club of Finland

Päävalikko

Nissan Almera '03 - Vikaa käynnistämisessä

Aloittaja Sonton, syyskuu 02, 2017, 23:58:23

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Sonton

Hei!

Mulla on Nissan Almera 1,5 -03. Pari kuukautta on ollut ongelmia käynnistyksen kanssa. Avainta saa kääntää monta kertaa (joskus kymmenenkin kertaa) ennen kuin edes starttaa. Sitten kun starttaa ei välttämättä lähde ensimmäisellä käyntiin, mutta yleensä jo heti toisella. Olen koittanut myös vara-avaimella ja tekee saman jutun. Se tekee sitä yleisimmin, kun käynnistää hetken ajamattomuuden jälkeen, esim. aamuisin, mutta saattaa tehdä sen, kun on hetken ajanut ja sitten koittaa lähteä uudestaan. Auto oli juuri huollossa, jossa vaihdettiin virtalukon pohja, mutta siitä ei ollut apua. Akku on vaihdettu uuteen myös helmikuussa.

Missähän voisi olla vika?

Jylppy

Todennäköisesti vika löytyy ajonestosta, eli virtalukon ympärillä olevan "antennin" (joka lukee avaimen sirun) ja NATS IMMU -boksin välisestä johtosarjasta.

Ensiapuna voi saada korjattua näin:
- irrota rattiakselin muovit
- irrota NATSin antennin johtoliitin
- suihkauta kontaktisprayta liittimeen
- laita liitin ja rattiakselin muovit takaisin paikoilleen
- käynnistä auto

Jälkihoitona kannattanee hankkia uusi johtosarja antennin ja boksin väliin (näitä on vaihdettu useampaan P12 primeraan/N16 almeraan juuri tästä syystä), osanumero 24168-BN00A. Hinta oli muistaakseni jotain 60€ luokkaa.
L18@120Y LB210 -77
120Y KLB210 -75

Jonttula

Naksuuko silloin kun ei starttaa? Jos naksuu niin startti sökö.. Niitäkin näistä menee ihan järjestäen. Itse kolmeen omistamaani n16 alluun vaihtanut kaikkiin startin.

sbm

Itsellä samanikäinen Allu ja samaa vikaa vastikään oli. Valitettavasti vasta startin vaihdolla korjaantu.
Välillä startti naksahti. Välillä oli täysin mykkä. Ero uuden ja vanhan startin välillä on ku yöllä ja päivällä.
Jos olisin tiennyt miltä uusi startti kuulostaa olisin vaihtanut jo aikoja sitten. Ei kotipihassa vaihto onnistunut itseltä
joten korjaamolle piti viedä. Yläkautta taitaa olla mahdoton vaihtaa.
Onneksi Almeran saa helposti työntämällä käyntiin  :)

Mietin kanssa tuota virtalukon pohjaa samassa tilanteessa ja vaihdoin uuden akun alkuunsa.

Jonttula

Yhteen alluun painisin tuon NATS hommelinin kanssa ja siinä kyllä startti pyöri vaan ei antanut kipinää kun oli ajonesto päällä eikä näin ollen käynnistynyt. Starttimoottorin vialta tuo vaikuttaa.

cedricfan

Startti vaihtoon ja samalla paksujen virtapiuhojen tarkistus.
Kerhotoiminnan eläkeläinen
Suzukit GR650 & VX800, 924-Possu, MB-230CE, Xceed-PHEV

Sonton

Kiitos kaikille avusta! Lähdetään nyt tutkimaan näitä esille tulleita asioita.  :)

Kuuntelin startatessa ääniä ja naksuntaa ei kuulunut, mutta sellainen jännä kimeä "vinkuminen" kuului.

mies51



N16 startin vaihto:
- radion koodi muistiin
- auto nosturille tai montun päälle, ei tunkille
- akunkenkä irti
- imusarjan tuki yläpäästä löysälle ja alapäästä irti
-startista iso pluskaapeli (mutterilla) ja solenoidiin menevä kaapeliliitin irti (tiukka liitin varo ettei johto mene poikki liittimestä)
- yläkautta toinen kiinnityspultti irti
- alakautta toinen pultti ja kannattele ja vedä startti pois
- kokoaminen päinvastaisessa järjestyksessä ja lopuksi radion koodin syöttö