Uutiset:

NCF - Nissan Club of Finland

Päävalikko

P12 sammuilee tyhjäkäynnillä puolilämpöisenä?

Aloittaja Hanskyl, tammikuu 03, 2016, 18:20:31

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Hanskyl

Primerani (1,6 ajettu 230 000)  sammuilee pienen ajon jälkeen tyhjäkäynnillä ollessaan esim. liikennevaloissa.
Kylmänä käy tyhjäkäynnin kauniisti, sekä lämpimänä myös. Mistähän tällainen käytös puolilämpöisenä voisi johtua ja mitähän sille voisi tehdä? :o
Moottorin lämpöanturia olen itsekseni epäillyt vialliseksi, sen vaihtaminen ei luultavasti kovin paljoa kustantaisi, mutta missähän se sijaitsee?

Muutaman kerran ollut tiukka paikka, jos vapaalla lähestyy risteystä ja auto sammuu - samalla häviää nimittäin ohjaustehostuskin.
Puolilämpöisenä tyhjäkäynnillä yhtäkkiä voivat kierrokset valahtaa alas ja palautua kuitenkin samantien takaisin normaaliksi. Tätä voi toistua viiden sekunnin välein, ja joskus kierrokset valahtavat niin alas, että auto sammuu. No Primera on onneksi helppo nopeasti uudelleen käynnistää, sillä avainta ei tarvitse kääntää sammutusasentoon uudelleenkäynnistettäessä :P
t. Yle

Desperate child

Itellä tekee 2 litranen P12 samaa, tosin yleensä pysyy käynnissä. En oo kyl huomannu että tekeekö sitä just puolilämpösenä, melkein väittäisin että mulla tekee lämpimänä enemmän.. En oo jaksanu selvittää, ite epäilen että kaasuläppä kotelossa vois olla sen verran karstaa että haittaa sitä tyhjäkäynnin säätöä, mutta periaatteessa tuohon voi vaikuttaa imuilmavuoto tai jokin muukin moottorin vika tai kuluneisuus..

Ite oon sitä selittäny sillai itselleni että kun noissa on se sähkösesti ohjattu kaasuläppä, niin sille on opetettu se asento missä missäkin tilanteessa sen pitää olla että moottorin tyhjäkäynti on oikea. Sitten kun sinne tulee jotain muuta vikaa tai se kaasuläppäkotelo karstottuu niin enää se opetettu asento ei olekaan oikea, vaan se meinaa sammua. ECU kyllä huomaa kun kierrosluku laskee liian alas ja yrittää sitten kääntää kaasuläppää auki, että saa kierroksia ylös, mutta aina se ei riitä tai tapahdu riittävän nopeasti, vaan auto sammuu.. Tämä siis mun kuvitelmani asiasta. Ja käsittääkseni tuon kaasuläpänkin toiminta pitäis olla jossain määrin itseoppivaa, mutta sille pystyy myös opettamaan oikean toiminnan, mutta näistä ei ole mitään kokemusta...
Nissan Cherry 1,5 Turbo '84
Nissan Laurel 2,0SGL ´86
Nissan Sunny 1,5GL '86, 1,5GL '85, 1,6LX '89
Nissan X-Trail 2,5 '05
Kawasaki GPZ750R '86 & Solifer SM 50cc '81

Alppuu

Voiko tuon kaasuläpän vaikka irrottaa ja puhdistaa ilman, että tarvitaan jotain testeriä?
When this baby hits 88 miles per hour, you're gonna see some serious shit. - Nissan Almera 1.4

Desperate child

 
Lainaus käyttäjältä: Alppuu - tammikuu 04, 2016, 00:12:21
Voiko tuon kaasuläpän vaikka irrottaa ja puhdistaa ilman, että tarvitaan jotain testeriä?


Uskallan arvata että voi, muistaakseni se piti opettaa uudestaan, mutta sen pystyi tekemään kai ilman testeriä, varma en ole kun en oo itte tehny, ja manuskastakin lueskellu vaan 2 litrasen juttuja...
Nissan Cherry 1,5 Turbo '84
Nissan Laurel 2,0SGL ´86
Nissan Sunny 1,5GL '86, 1,5GL '85, 1,6LX '89
Nissan X-Trail 2,5 '05
Kawasaki GPZ750R '86 & Solifer SM 50cc '81

Hanskyl

Kaasuläppä (2004 1,6 näköjään sähköinen sellainen) irtosi helposti imuputken irroituksen jälkeen. Neljä ruuvia ja  sähköliitin irti ja kaasuläppä käteen, jonka jälkeen jarruputsausspraylla ja pienellä sudilla karstat pois läpän molemmilta puolilta ja missä sitä olikaan. Osat kiinni ja auto parani kyllä. Enää ei sammu kylmänä risteyksiin tyhjäkäynnillä. Jotain muutakin vikaa silti vielä on - edelleen puolilämpöisena käy pätkimällä, lämpöisenä ja kylmänä käy todella hyvin. Vaihdoin tulpat ja lämpöanturinkin jo, mutta ei auttanut. Kertokaa mistä seuraavaksi etsin vikaa, onko jossain joku egr venttiili tukossa tms?

Desperate child

Olikos vikakoodeja luettu? Minkälaista pätkimistä se nyt sitten tekee puoli lämpimänä?
Nissan Cherry 1,5 Turbo '84
Nissan Laurel 2,0SGL ´86
Nissan Sunny 1,5GL '86, 1,5GL '85, 1,6LX '89
Nissan X-Trail 2,5 '05
Kawasaki GPZ750R '86 & Solifer SM 50cc '81

Hanskyl

Vikakoodeja ei ole luettu. Nyt auto toimii siten, että kylmänä käynnistyy ja käy hyvin. Minuutin ajon jälkeen risteyksessä tyhjäkäynti on hämmästyttävän epävakaata, mutta ei onneksi enää sammu kuten aiemmin. Kierroslukumittari heiluu 400 ja 1000 välillä. Auto silti vetää ja kiihtyy täysin normaalisti. Viiden minuutin ajon jälkeen auto toimii kaikin puolin loistavasti. Toistaiseksi en keksi enempää lääkkeitä, eikö kenelläkään muulla ole koskaan tällaista tapausta ollut - sekin on vähän outoa  :o

Desperate child

Opetettiinko sitä kaasuläppää uudestaan? En kyllä sitäkään jaksais uskoa että se sen aiheuttaa, enkä ole kyllä ikinä kuullut että sitä olisi tarvinnut tehdä.. Ja kyllä ne vikakooditkin kannattaa varmaa lukea, varmuuden vuoksi..  Tuo kyllä kuulostaa vähän oudolta että miksi se sitten tekee vaan kylmänä, kylmänä sen pitäis pitää reilumpia kierroksia tasasesti, eikä päästää niitä ollenkaan laskemaan alas, varmaankin tuo edes takaisin kierrosten seilaaminen johtuu siitä että se ei saa haettua sitä oikeata kierroslukua jostain syystä. Mikä se syy sitten on niin on jo hyvä kysymys.. Mulla toi oma tekee tosiaan vaan lämpimänä sitä että joskus risteyksissä laskee sinne 400 kierrokset tai jopa sammuu kun sopivasti huono tuuri käy, mutta yleensä ei sammu ja nostaa sitten kierroksia vähän ylemmäs ja pitää ne siinä..
Nissan Cherry 1,5 Turbo '84
Nissan Laurel 2,0SGL ´86
Nissan Sunny 1,5GL '86, 1,5GL '85, 1,6LX '89
Nissan X-Trail 2,5 '05
Kawasaki GPZ750R '86 & Solifer SM 50cc '81