Uutiset:

NCF - Nissan Club of Finland

Päävalikko

Datsun 100A -simulaattoripeli

Aloittaja Toplessgun, elokuu 03, 2013, 12:37:50

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Toplessgun

Terve! Mulla on projektina tämmöinen 100A, mutta poikkeuksellisesti täysin virtuaalisessa muodossa.

Idea pelissä on kasata täysin paljaasta korista valmis ja toimiva kärry. Osia pitää tonkia pitkin pihamaata ja autotallin nurkkia, tavoitteena ehtiä vielä illaksi kaljakauppaan ja sieltä hiekkakuopalle kaahaamaan. Peli sijoittuu johonkin 90-luvun taitteeseen, jolloin näitä autoja vielä näki nuorison hyppysissä vähän enemmän.

Itse en ole koskaan 100A:ta omistanut, mutta sillä on kuitenkin vahva merkitys omasta lapsuudestani kun kylän nuoriso noita omisti.

Peli on sillä mallilla että ajomallinnus on jo lähes tehty (tukee myös PC:n rattiohjaimia), joitain osia voi laittaa paikalleen ja irroittaa sekä pelihahmolla voi liikuskella ympäriinsä. Tällä hetkellä jatkan lähinnä auton mallintamista, ja se alkaakin olla kasassa sisustaa ja jotain moottorin osia lukuunottamatta :)

Tässä ketjussa haluaisin lähinnä kysellä autosta teknisiä yksityiskohtia joihin en oikein ole saanut muualta netistä vastauksia.

1. Onko totta että 100A rattiakseli on vinossa? Kaikki referenssit vaikuttaisivat osoittavan että tanko on hieman vinossa. Ja koska 100A:n rattiakselissa ei ole niveliä niin se tarkoittaa sitä että ratinkin on pakko olla vinossa...

2. Olisko kellään kuvia apurungon takimmaisista kiinnityspisteistä? Muutenkin kuvat apurungosta auttaisivat, olen lähinnä joutunut käyttämään 120A:n apurunkoa mallina mutta en tiedä onko se identtinen 100A:n kanssa.

3. Mistä kohdin suurinpiirtein bensaletku on vedetty tankista pumpulle?

Ja vielä loppuun kuva "projektista" :)




BA

Kun selviän lomareissusta kotiin saat pdf-muodossa koko tehtaan parts catalogin räjäytyskuvineen sähköpostiin. Voi sen joku muukin lähettää jos ehtii?

Toplessgun

LainaaKun selviän lomareissusta kotiin saat pdf-muodossa koko tehtaan parts catalogin räjäytyskuvineen sähköpostiin. Voi sen joku muukin lähettää jos ehtii?

Hienoa, tuosta tuleekin olemaan paljon hyötyä :)

micramies

#3
Tämä on kyllä mielenkiintoinen projekti ja hauska peli-idea :D Sain kortin 90-luvun alkupuolella (marraskuussa 1992), tosin Datsun 100A:ta en ole minäkään omistanut. On tosin joskus aikoinaan 80-luvulla tullut matkustettua tuttavien Datsun 100A:n kyydissä.

Olen pelaillut enimmäkseen PS3:lla Gran Turismo 5 ja nyt GT6 demoa joka samalla on myös Nissanin ja Sonyn järjestämän GT Academyn osa. Tosin ajamani ajat on niin kaukana kärjestä että ei ole mitään saumaa Nissanille kilpa-ajajaksi meikäläisellä :P
Nyt: Kia Rio 1,2 LX -16 / Ex: Suzuki Alto -11 / Ex: Nissan  Micra 1,0 Hit -01 / Ex: Mazda 323 BG 1,6-16v GLX sed. -90 / Ex: Mazda 323 BD 1,3 HB -82

invamopo

Jos haluaa livenä kattella joitain kohtia 100A:sta niin täällä mynämäellä niitä on muutama. Voin kyl tarvittaessa ajaa joskus turkuunkin...
Ajan wanhoilla ja rämisevillä autoilla mutta ovat omia ja maksettuja :D

Tonza

Näyttäisi kovasti Blenderiltä ;) Tätä odotan innolla, ajosimulaattorit on aina hauskaa :D Onko missä vaiheessa ladattavissa edes betana?

toukopouko

Mainio idea :) Jos tarviit apuvoimia koodamiseen (C,C++,C# ainaskin), niin nakkaa yyveellä  :D
Varaosaraatoja:
3x T12 4x N12 2x WB11, N13, K11, N14, N15, B12, P11
Ikuisuusprojektit: N12x2, T12x2, F10,B11,S13
Käyttikset:
K12 ja E10

Toplessgun

Joo tosiaan Blenderillä mallintelen ja pelin kasaan Unityn enginellä. Betasta ei vielä tietoa, ei oikein ole mitään aikatauluja tälle vaan lähinnä tämmönen harrasteluprojekti. Voisin kyllä ilmoitella mikäli koodausapua tarvii, aika ongelmitta toki tässä tähän asti mennyt :)

Videota etupään ripustusvirityksistä (jouset toimii vielä huonosti):
http://www.youtube.com/watch?v=uSbGgvJEoBQ


LainaaJos haluaa livenä kattella joitain kohtia 100A:sta niin täällä mynämäellä niitä on muutama. Voin kyl tarvittaessa ajaa joskus turkuunkin...

Hienoa, pidetään mielessä tämä :)

valpas

Hienolta näyttää.
Minulta löytyy satkun kyydistä videoo Ahvenistolta, jos alkaa semmonen kiinnostamaan, ja jos siittä olis apuja hommaan.

OH2KV

100A:n rattiakselissa on nivel, ihan siellä raidetangon lähellä. Ns. rättinivel malliltaan. Ratin suoruudesta en sano mitään, suoraan kulkee, oli akseli vaikka vähän vinossakin...
Datsuneita 1977-1979. Ja suomalaisia mopoja liikaa.

micramies

#10
Hienolta näyttää :) Kerta simulaattori sijoittuu 90-luvulle niin simulaattorissa pitää soida sitten esim. Haddawayn What is Love jne.  :D
http://www.youtube.com/watch?v=xhrBDcQq2DM
Datsun 100A, perjantai-ilta ja Radiomafiassa Salovaara show... ;)
http://www.youtube.com/watch?v=J-18qCUgBSw
Nyt: Kia Rio 1,2 LX -16 / Ex: Suzuki Alto -11 / Ex: Nissan  Micra 1,0 Hit -01 / Ex: Mazda 323 BG 1,6-16v GLX sed. -90 / Ex: Mazda 323 BD 1,3 HB -82

Toplessgun

Lainaa100A:n rattiakselissa on nivel, ihan siellä raidetangon lähellä. Ns. rättinivel malliltaan. Ratin suoruudesta en sano mitään, suoraan kulkee, oli akseli vaikka vähän vinossakin...

Tämä taitaa selittää rattiputken jokseenkin tavallisuudesta poikkeavan kulman :) Pystyyhän tuota vielä korjata jos nyt ei aivan oikein mene.

Toplessgun



Testailin 12 kaljalaatikon lastaamista takakonttiin :D

toukopouko

Komiaa!

Mulla on 100A ajossa tässä Turussa lähiviikot, korjausopaskin pitäis olla jossain, jos haluat livenä ihmetellä :)
Varaosaraatoja:
3x T12 4x N12 2x WB11, N13, K11, N14, N15, B12, P11
Ikuisuusprojektit: N12x2, T12x2, F10,B11,S13
Käyttikset:
K12 ja E10

mck74

Datsun1000 B10-69 Datsun1000 VB10-68

Toplessgun

LainaaKomiaa!

Mulla on 100A ajossa tässä Turussa lähiviikot, korjausopaskin pitäis olla jossain, jos haluat livenä ihmetellä :)

Voisin tuon oppaan ostaa jos voit siitä luopua? Jos tuot Turkuun niin voisi samalla tsekkailla autoakin :)

toukopouko

Enpä tiedä luopuisiko siitä manuskasta kokonaan, semmonen tunne että tarviin sitä vielä tuon rottelon kanssa joskus :)

Täältä lähtis kanssa aika halvalla moinen, ja vieläpä Turusta: http://www.huuto.net/kohteet/datsun--cherry--100-a---120-a-korjausopas-1971-1976/280317185
Varaosaraatoja:
3x T12 4x N12 2x WB11, N13, K11, N14, N15, B12, P11
Ikuisuusprojektit: N12x2, T12x2, F10,B11,S13
Käyttikset:
K12 ja E10

Toplessgun

Lainaa
Täältä lähtis kanssa aika halvalla moinen, ja vieläpä Turusta: http://www.huuto.net/kohteet/datsun--cherry--100-a---120-a-korjausopas-1971-1976/280317185

Kiitos vinkistä! Pistin huutoa menemään jos vaikka tärppäis.


OH2KV

Olihan mulla kuvia apurungostakin;
http://i7.photobucket.com/albums/y287/OH2KV/100Aapurunko_zps3e96d721.jpg
http://i7.photobucket.com/albums/y287/OH2KV/Pelkkaumlapurunko_zps49a482db.jpg

Ensimmäisessä suht kokonaisena, näkyy rättinivelkin aivan raidetangossa kiinni.  Toisessa pelkkä (huononpi) runko.
Datsuneita 1977-1979. Ja suomalaisia mopoja liikaa.

Toplessgun

Noi olikin parhaimmat kuvat mitä apurungosta olen tähän asti löytänyt, hyvä juttu. Tarkentuu tuo etupään tuentojen tekeminen jälleen lisää :)



Kojelaudastakin alkaa olla eka versio sisällä, mm. mittarit toimii jo! Tuon kellon taidan tosin heivata menemään, on sen verran harvinainen lisävaruste?

Samalla olen jatkanut lähinnä osien kasaamiseen ja purkamiseen liittyvän logiikan parissa, se alkaa olla aika hyvin paketissa jo :)

Mies

Kierroslukumittari tuon kellon tilalle, niitä on orkkiksina noissa jonkinverran jopa ollut ;)
K10 Micra DX -87
WD21 Terrano 3.0V6 jdm -93
E24 Caravan Gt-Cruise 2.7 tdi 4wd jdm -95
A32 Maxima 2.0
A33 Maxima 3.0 +2.0
Y31 Cedric HT VG30T jdm -91
N14 Sunny 1.6 x3
+K11/Y10/N16
+Mazda6
+KE70 (2T?)

Toplessgun

http://www.youtube.com/watch?v=jV_ql8NGc00

Uutta matskua, renkaanvaihtoa, kaahausta ja katon kautta ympäri.

sesami

No tämäpäs olikin jäänyt huomaamatta. Itekkin pitänyt jotain moista tehdä mutta muut hommat ovat vieneet kaiken ajan. Ite olen Unityllä reilu 1,5vuotta jo autopelejä kehitellyt. Jos tarviit apuja jossain niin ilmottele (Pro-lisenssi löytyy).
B10 -70, B10 -??, B10 -??, E10 -75
-----------------------------------

Nozzz

Millon tuleepi peli pelattavaksi? Oikiasti mielenkiintoinen nykyisiin peleihin verrattuna, näin auton rassaajana :D

Toplessgun

LainaaNo tämäpäs olikin jäänyt huomaamatta. Itekkin pitänyt jotain moista tehdä mutta muut hommat ovat vieneet kaiken ajan. Ite olen Unityllä reilu 1,5vuotta jo autopelejä kehitellyt. Jos tarviit apuja jossain niin ilmottele (Pro-lisenssi löytyy).

Pidetäänpä mielessä, hauska kuulla että muitakin Unityn käyttäjiä täällä :) Uskoisin että tällä Basic versiolla selviän kaikesta. Render to texture nyt tärkeimpänä puuttuu mutta ei sitä tässä oikeastaan edes tarvitse (paitsi no taustapeileissä).

LainaaMillon tuleepi peli pelattavaksi? Oikiasti mielenkiintoinen nykyisiin peleihin verrattuna, näin auton rassaajana Juustoinen

Ei ainakaan ennen kuin korjailen kaikke tyhmät bugit, ja kun on olen saanut kasaan tarpeeksi tekemistä pelaajalle :) Toki se testiversio tulee ennen lopullista valmista peliä.

Pastori

Jos tarvit alpha/beta testaajia niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi  ::)
(B310 150Y -81, N10 150A -82, 330 220C -79), S30 240Z -72, 430 280C, Skoda Octavia 1.9TDI -00, VW Transporter -98

Toplessgun



Vähän päivitystä projektiin. Olen lähinnä vetämässä auton mallinnusta loppuun, kun pelipuolen pahimmat ongelmat ja toiminnalliset haasteet on nyt ratkottu. Mallin detailjit alkaa karata käsistä mut karatkoon kerran legendaarista riisikuppia kerran tehdään :D Enimmäkseen puuttuu jarruletkut, lämppärin putket, kaasutin, männät ja venttiilit, sekä vielä penkit ja kojelaudan namiskat. Kyllä se tästä :)

Ajattelin myös tehdä kasan erilaisia 90-luvun alun "tuning" palikoita, joita voi sitten tilata pelissä postimyynnistä ja pultata autoon kiinni. Sen lisäksi auton pystyy maalaamaan spraylla ja vetämään kylkeen vaikkapa tarroja :D Voivat sitten pelaajat kilpailla sillä kuka tuunaa huonoimmalla maulla ;)

Glen

Siis hetkinen, oliko tossa mukana jonkin sortin kevyttä vauriomallinnustakin?

Mahtavaa! Uskoisin että täältä löytyy lähes kerhollinen alfa, beta ja gammatestaajiakin. Ja tietty jos tosta moninpeliä (vaikka vain pientä) jossain vaiheessa suunnittelet niin uskoisin että lisä-Datsuneille löytyy täältä tietoa kans :). Tai voishan siinä moninpelissä kaverit istua vain kyytissä ja nauttia menosta :D

--
Tommi
Koville jätkille paistaa aina aurinko
BMW 520D F11 || BMW 120D E87 || Datsun 100A LE10 -75

Pastori

(B310 150Y -81, N10 150A -82, 330 220C -79), S30 240Z -72, 430 280C, Skoda Octavia 1.9TDI -00, VW Transporter -98