Uutiset:

NCF - Nissan Club of Finland

Päävalikko

Ruosteenestokäsittelystä peltitöissä

Aloittaja Heinämies, huhtikuu 28, 2013, 11:05:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Heinämies

Otetaan kertauksena vähän, koska näemmä oppimista piisaa tässä lajissa :P

Kesällä 2010 tein aika paljon peltitöitä, mm. paikkasin takakotelojen etureunat ja samalla uusin takakaarten etuosat sekä oikean puolen helmapellin koko matkalta. Ilmeisen onnistuneesti olin onnistunut pohjatyöt tekemään koska mikään ei ollut lähtenyt uudelleen ruostumaan. Helmapeltikin kiilteli priimana vielä viime kesänäkin 8-)

Talven aikana on kuitenkin alkanut tapahtumaan. Eilen pesin auton ja äsken kiillottelin puskureita. Samalla päätin vähän vilkaista näitä vanhoja tuttuja seuraamisen kohteita, eli oikeaa alahelmaa ja takakaarten etuosia. Kaikissa on kauttaaltaan maalilohkeamia joissa pintaruostetta. Missään ei ole perinteisiä "kukkasia" vaan kaikissa on pinta lähtenyt irti ja paljastunut pelti ottanut ruostetta pintaan.

Onneksi nuo ei ole pahoja, vaan hommasta selvitään varmaankin teräsharjalaikan laulatuksella. Pitää jättää kuitenkin vähän myöhemmäksi jotta saan operoida about +20 asteen lämmössä. Sitähän nuo pohjamaalit vaatii työskentelylämpötilaksi.

Vaikka tästä on joskus silloin aikoinaan puhuttukin, niin kertokaa nyt vielä kerran miten käsittelen nuo pellit sitten kun olen hionut ne puhtaiksi? Mitä pohjamaalia (merkki/tyyppi) laitan jotta saan kestävän tuloksen? Mitä pohjamaalin päälle? Voiko laittaa suoraan kiveniskumassaa pohjamaalin päälle (helman alaosa)?

Muistaakseni olen noihin kaikkiin laittanut puhtaalle pellille ensin sinkkimaalia, ja sen päälle rost-primeriä (rost-primeristä en ole ihan varma). Lopuksi oma väri + lakka. Helman alareunoihin vielä lopuksi kiveniskumassa.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

micramies

#1
Tuliko korjattujen kohtien sisäpuolelle laitettua mitään, esim. kotelosuoja-ainetta kynnyskoteloihin?

Käsittelitkö mitenkään puhdasta korjattua peltiä ennen ensimmäistä maalikerrosta?
Saiko maali kuivua tarpeeksi ennen seuraavaa kerrosta jos on irtoillut puhtaalta pelliltä asti?
Nyt: Kia Rio 1,2 LX -16 / Ex: Suzuki Alto -11 / Ex: Nissan  Micra 1,0 Hit -01 / Ex: Mazda 323 BG 1,6-16v GLX sed. -90 / Ex: Mazda 323 BD 1,3 HB -82

Heinämies

#2
Kotelonsuoja-ainetta laitoin reilusti. Voisi tänä kesänä laittaa lisää.

Pyyhin maaliliikkeestä tähän tarkoitukseen haetulla tinnerillä. Maalin kuivumisen suhteen tein purkin ohjeen mukaan, eli muutaman minuutin välein uusi kerros. Ohjeessa oli jotain "uusi kerros muutaman minuutin tai seitsemän vuorokauden kuluttua" eli märkiä kerroksia tai sitten täysi kuivuminen. Maalaus tuli siis tehtyä "yhdellä kertaa" loppuun asti. No, se kesti pellissä kiinni noin kaksi vuotta.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

gt nizmo

koteloainetta ei tarvi laittaa ku ohkanen sumu vaa joka paikkaan, se on ihan turhaa tuhlausta jos sitä ruiskii niin että valuu :-? parhaiten se ajaa asiansa kun laittaa vaa sellasen ohkasen kerroksen ja sen jälkee voi pari vuotta antaa olla, riippuen minkä firman mutta FINIKORIN aineet on ainakin hyviä, ne ei kuivu ja kovetu niinku tectylin paskalitkut >:( ne joutuu melkee piikkaamaan irti, jämähtää niin pahasti mut FINIKORIN aineet ei kuivu vaa jää sellaseks tahmaseks niinku pitääki :D
primera gt-99 primera gt -97

akkuhappo

#4
jos ensin hiot pellit, sitten peset sen rasvanpoistoaineella / liuottimella
ja paineilmalla kuivaat ettei jää huokosiin kosteutta
sitten vaikka epoksia alle (saa paukkupullossa) niin pitäisi hyvin olla hoidossa. Jos värit lähtee peltiä myöten irti, voisin arvata  että syy on kamassa mikä on ensin vedetty pellille. suosittelin pari vuotta sitten jo sitä epoksia...  ;)
Edit: mutta jos pellissä tai saumoissa on esim pientä hitsireikää, ensin vaikka metallikittiä tai lasikuitukittiä päälle jos ei tinaamaan halua alkaa, pienestäkin reiästä pääsee pinnan alla takakautta kosteutta joka sitte tekee ajan myötä temput.. kotelosuojakin toki jotain auttaa takana

Heinämies

Epoksia... eli mitä se on? Kerro vaikka joku merkki.

Varmaan tuolta Kouvolan Automaalista löytyy sitä....

Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

akkuhappo


Heinämies

Ilmeisesti tää epoksi ei kuitenkaan käy sellaisiin kohtiin joista ei kaikkea ruostetta saa pois kuten uudelleenruostuneet hitsisaumat koteloissa? Onko tuossa jotain ruosteen neutralointiominaisuutta, vai pitääkö tällaiset kohdat käsitellä "ruosteenmuuntolinimentillä" ensin?
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

Alppu


Jollain ruosteenmuuntimella voisi käsitellä tai sitten putsaa minkä pystyy ja siveltimellä vetelee Hammeriteä.  :D

http://kauppa.motonet.fi/web/guest/muut#query=hammerite

"Kertoa juhlissa ihmisille ajavansa Nissan Almeraa on kuin kertoisi heille, että kantaa ebolavirusta ja aikoo pian aivastaa."Jeremy C.

akkuhappo

Linimentteihin ei oikeen jaksa uskoa, ken tykkää niin käyttää. jotkut kotelon sisäpinnat jos on ruosteessa niin kotelosuojaa päälle niin että tuntuu,  kun ruoste ei saa happea eikä kosteutta niin ei se enää oikein etene..

Toki täytyy muistaa että ruoste on uusiutuva luonnonvara, ei se lopu millään..  ;D

BA

Hammerite ei ole kyllä autokäytössä oikeaa tavaraa kun johonkin tukivarsiin, vetokoukkuun, jne. mihin ei tarvitse vetää mitään enää päälle.
Hammerite itsessään sisältää silikonia sun muita aineita, ja siihen ei tartu edes kotelosuoja tai alustamassa. Maali kuplii silikonin takia irti.
Ei pidä laittaa helmoihin, ei sisään eikä ulos...

js876

Itse maalasin tällä noin kolme vuotta sitten:

http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/tuotteet/tuotetiedot_aakkosjarjestyksessa/rostex_super_ruosteenestopohjamaali.363.shtml

tietenkin kaikki vanhat massat pois ja tinnerillä putsaus, ennen maalikerrosta.

Nyt kun olen tutkaillut tässä komen vuoden jälkeen niin muutama ruosteenpilkku, siellä sun täällä, tänä kesänä taas 2-3 kerrosta pyörän koteloihin(iskarit pois ja sinnekkin maalia tolppiin) ja helmoihin takaosiin niin johan taas kestää 3 vuotta lisää. Maalihan on hyvä siittä että se ei kerää sitä paskaa tieltä niin paljon kun esimerkiksi massa, maali on siittä huono että auton alla se kuluu ajan mittaan pois, nopeammin kuin esimerkiksi massa, mutta massa on taas siittä huono, että se voi kerätä sinne pellin ja massan väliin vettä ja paskaa tieltä, eikä sitä välttämättä huomaa ja mätänee viellä nopeammin.

Itse olen huomannut, että aina joka autossa on se ongelma, että sanotaan bensatankista taaksepäin niin aina tuppaa mädäntyä enemmän kuin esimerkisi auton edestä, sehän on niin että kaikki vesi ja muu paska menee auton edestä taaksepäin(ajosuunta) ja kaikki se jää suurimmaksi osaksi se vesi ja lika, sinne auton takaosaan.


Heinämies

Lainaajos ensin hiot pellit, sitten peset sen rasvanpoistoaineella / liuottimella
ja paineilmalla kuivaat ettei jää huokosiin kosteutta
sitten vaikka epoksia alle (saa paukkupullossa) niin pitäisi hyvin olla hoidossa.

Näin tuli tehtyä, mutta en noita tasaisia kohtia kuivannut paineilmalla. Hionta, tinnerirätillä pyyhkiminen ja kuivuminen. Sen jälkeen epoksimaali (sisältää fosforihappoa) Keräsen ohjeen mukaan kolme kerrosta 5 minuutin välein ja noin tunnin kuluttua siitä kiveniskumassa. Hyvä tuli. Saa nähdä minkä kestää.

Huomasin että pohjapanssarissakin on pari kulmakohtaa joista meisselillä roplaamalla voisi jotain löytyäkin mutta en niitä alkanut tällä kertaa tutkimaan. Asia kerrallaan.

Onko pohjapanssarin sisäpuolella äänieristemattoa tai joitain onteloita, vai pääseekö maton alle kurkkaamalla katsomaan tilanteen kuinka helposti?

Nyt olisi tosin aikaa tehdä vaikka mitä, ja syksymmällä tai talvella ei oikein saa ulkona tehtyy. Voisi laittaa kaikki heikentyneetkin kohdat kuntoon ennen kuin mätänee mistään puhki.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

Väpä

Ruosteen poisto puhtaallepellille asti hiottuna. Kaikki törky pois paineilmalla, sitten tinnerillä tai rasvanpoistoaineella rasvat ja loput töryt pois. Sitten voi lämmittää peltiä vaikka kuumailmapuhaltimella sopivan lämpimäksi, kosteus poistuu tässä vaiheessa. Sitten epoksia tai happopohjamaalia pintaan ja kuumailmapuhaltimella kuivailua. Näin ainakin itse tekisin ja monet on tehnyt näin. :)

Heinämies

#14
Näin tuli tehtyä kolmisen viikkoa sitten. Aika näyttää olinko riittävän huolellinen.

Ostin uuden kulmahiomakoneen tuon muutaman vuoden ikäisen lisäksi. Pieniä koneita molemmat. Tää uudemmassa on tehoja 550 kun niitä on vanhemmassa 900. Eron huomaa kyllä. Mitenhän tuolla uudemmalla onnistuu pohjapellin leikkaaminen.... :-? ois nimittäin yksi paikka tehtävä tuonne vasemman takajalkatilan kulman tienoille. Siinä taitaa olla useampi peltikerros päällekkäin, ja tällainen on aina tietysti vähän hankalampi leikattava. Puhki ei vielä ole, mutta pohjan puolelta roplasin sellasen kakseurosen kokoisen alueen josta lähti ruosteista ropelletta pois aika reilusti. Peitin sitten alustamassalla toistaiseksi. Maton alta katsottuna on selkeästi tiukassa ruosteessa mutta ei kuitenkaan meisseli mennyt läpi. Voisihan tuon kuitenkin laittaa jo nyt, vaikkakaan en usko että tuo puhkipahki menee vielä pariin vuoteen.

Onko kuka paikannut näitä pohjan puolen kohtia Primerassa, onko hankalia tai onko jotain mikä pitää erityisesti huomioida?

Yksi lisäkysymys....

Olen jostain kuullut/lukenut että pohjan paikkaukset pitäisi hitsata alapuolelta, eikä sisäpuolelta tehty hitsaus kelpaisi katsurille. Pitääkö paikkaansa? Itse ajattelin hitsata tuon "ylhäältä päin" eli sisältä ja käsitellä paikan ja pohjan rajan lasikuitukitillä. Se pitää kosteudet poissa saumasta. Teen homman tossa pihalla eikä ole tunkkia kummempaa nostopeliä. Montulle/nosturille en pääse.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

Timppa

#15
älä ainakaan sitä lasikuitua työnnä sinne saumaan se on viimenen virhe :-X se lahottaa hyvinki tehokkaasti pohjassa käytettynä :-X

ja kokemuksesta vois sanoa että n. 10 vuodessa ne kaikenmaailman korimassatki irtoilee ja ruoste pääsee hitsaussaumoihin ::)

mahdollisimman tiivis sauma,mahdollisimman vähän pellit päällekkäin saumakohdissa ellei ole mahdollista tehä juuri oikeankokosta paikkaa ja huolellisesti maalattuna molemminpuolin ja pohjanpuolelle massa päälle niin kestää.. tietenki oikeilla maaleilla ja tarpeeksi ::)
Nissan Cedric 2.8 TIC Y30 -86.Datsun 140y B310 -79.Datsun 200L hlc230(TM 13/1980).Nissan Laurel 2.4E slx-C32.datsun 720 king cap 4wd+2wdx3
datsun 220c -79 Nissan patrol GR y60 -91 terrano 3.0 2004

js876

#16
Lainaa
Yksi lisäkysymys....

Olen jostain kuullut/lukenut että pohjan paikkaukset pitäisi hitsata alapuolelta, eikä sisäpuolelta tehty hitsaus kelpaisi katsurille. Pitääkö paikkaansa? Itse ajattelin hitsata tuon "ylhäältä päin" eli sisältä ja käsitellä paikan ja pohjan rajan lasikuitukitillä. Se pitää kosteudet poissa saumasta. Teen homman tossa pihalla eikä ole tunkkia kummempaa nostopeliä. Montulle/nosturille en pääse.

Eihän se katsastus mies näe, että onko se liimattu vai hitsattu jos se on hitsattu auton sisäpuolelta, ite oon aina hitsannu ulkopuolelta, että se katsastusmies näkee että se on hitsattu, ettei tule hylkyä. Mitkä vehkeet sulla on? Ydintäytelanka vai hitsaatko suojakaasulla, ydintäytelangalla ei tee paskaakaan>ei tartu vanhaan peltiin kiinni,(liian ohkasta kamaa), tai sitten hommaat tigin, mutta silloin ei saa olla yhtään epäpuhtauksia, ja puikko koneestahan saa (joissain malleissa)niin raapaisu TIGIN mutta se on paljon vaikeampi, se pää on aina paskana, kannattaa hommata kunnon tiggi, painalluksella, ja se vaatii puhdasta ARGONIA.

Jos hitsaat ns. NORMAALI MAGILLA niin hommaa 0,6mm umpilankaa, ja tietenkin ARGON/CO2:STA, muuten saumaan tulee huokosia jos kaasua ei ole.

Ja kannattaa laittaa sinkittyä peltiä ja jos sanotaanko jos reikä on esimerkiksi 80mmX80mm niin tee pellin palasesta 120mmX120mm, tai viellä isompi, riippuu tietenkin minkä näköinen reikä on, koska oikeesti se reikä on isompi kuin luuleekaan.

PS: Eihän noi autojen hitsaukset ole yhtään mitään, yhtä saatanan hitsipallojen lentämistä ja on muuten todella vaarallista jos semmoinen hitsipallo tipahtaa ja joutuu silmään tai korvaan, näkö tai kuulovamma ;D, tiedän itse koska semmoinen kun menee korvaan ja se kiermutelee niin se on kivaaaa :D.

cedricfan

#17
Kas kun ei homehdu nämäkin ;D
Eikä leimasedän tarvitse nähdä saumaa, se riittää kun on ehjää. Kunnon mestari tekee saumaa, jota ei näe kummaltakaan puolelta, eikä edes tarvi hioa palkoa. Ja tosi hitsari saa ydinlangalla parempaa jälkeä kuin moni harrastaja suojakaasulla ;)
Reikä siivotaan ensin ja pala leikataan suoraan oikean kokoiseksi, eikä noin että jätetään senttejä kaksi päällekkäin.
Kerhotoiminnan eläkeläinen
Suzukit GR650 & VX800, 924-Possu, MB-230CE, Xceed-PHEV

Heinämies

Motonetista ostettu halpa ydinlankakonehan miulla on, ja sillä meinaan pärjätä. Olen kuitenkin saanu silläkin aikaiseksi ihan hyvää jälkeä. Tiploja tiplojen viereen niin että loppujen lopuksi se ainakin näyttää yhtenäiseltä saumalta. Lopuksi olen hiontalaikalla tasoittanut saumat "pehmeäksi". Nyt en kuitenkaan ole tehnyt paikkoja kahteen vuoteen, joten en tiedä mitä saan aikaiseksi jos/kun alan noita tekemään.

Edellisen omistajan jäljiltä on oikeassa takapyöräkotelossa sellainen pelikortin kokoinen paikka joka on laitettu kiinni noin sentin välein olevilla hepeillä. Nyt se alkaa olla vaihtokunnossa. Ihmeen kauan sekin kesti.

Miksi muuten lasikuitukitti lahottaa pohjassa käytettynä? Helmapellin vaihdossa mie laitoin hiottujen saumojen päälle lasikuitukittiä mutta ne saumat ovat jo ovien alareunojen sisäpuolella niin että pääsin hitsaamaan yläpuolelta. Olen jostain kuullut että hitsisaumat voi ja kannattaakin peittää lasikuitukitillä jotta kosteus ja happi ei pääse saumaan, mutta ilmeisesti näin ei sitten olekaan?
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

Mies

No noista kittien käytöstä jokaisella on oma mielipide kuka peltitöitä tekee, mutta kaikista paras on mitä vähemmän sitä tarttee käyttää (koska yleensä ruoste sitten ajan kanssa pääsee sen kitin alla muhimaan). Auton pohjan peltihommissahan sille kitille ei ole edes tarve, saumat vaan tekee siistiksi ja oikeet aineet päälle sekä alle.
K10 Micra DX -87
WD21 Terrano 3.0V6 jdm -93
E24 Caravan Gt-Cruise 2.7 tdi 4wd jdm -95
A32 Maxima 2.0
A33 Maxima 3.0 +2.0
Y31 Cedric HT VG30T jdm -91
N14 Sunny 1.6 x3
+K11/Y10/N16
+Mazda6
+KE70 (2T?)

Timppa

#20
LainaaMiksi muuten lasikuitukitti lahottaa pohjassa käytettynä? Helmapellin vaihdossa mie laitoin hiottujen saumojen päälle lasikuitukittiä mutta ne saumat ovat jo ovien alareunojen sisäpuolella niin että pääsin hitsaamaan yläpuolelta. Olen jostain kuullut että hitsisaumat voi ja kannattaakin peittää lasikuitukitillä jotta kosteus ja happi ei pääse saumaan, mutta ilmeisesti näin ei sitten olekaan?

pintapelleissä lasikuidun käyttäminen on ihan eri juttu kuin pohjassa ::) pohjassa ko. paikka+lasikuitu joutuu todella koville kaiken kivisuihkujen ja suolavellien kanssa talvisin tulee vielä pohjakosketuksia lumimöhkäleitten kanssa ym. lasikuitu ratkee ja vesi pääsee saumaan mutta ei pääsee kuivamaan kunnolla :)
ja toisekseen monestikko peset alustan täydellisesti kuivaat ja vahaat vuodessa?.. pintapelleistä ku pidetään parempaa huolta kuin pohjasta ::) eli en pohjaan laittaisi lasikuitua enkä muutakaan muhimista edistävää tavaraa :)

pintapelleissä helmoissa(vaihdon yhteydessä) suojankaaren vaihdossa ym käytän minäkin lasikuitua :)

hitsisauma maalataan tiiviiksi ennen lasikuidun laittoa niin kosteus ei pääse peltiin käsiksi :) tai ainakin mä maalaan aina ennenkuin kittiä levitetään kylkeen ;)

ne koriliimatiivistemassat pysyy  kauemmin mutta nekin rupee irvisteleen ja sitte saumaan pääsee vettä mutta ei kuiva ja ruostuminen alkaa :)
ja alunperinki kun katsotaan varsinki vanhaa japanilaista autoa niin korinsaumat ja päällekkäiset pellit on ne kohdat josta se kaikki lahoaminen alkaa :-X
Nissan Cedric 2.8 TIC Y30 -86.Datsun 140y B310 -79.Datsun 200L hlc230(TM 13/1980).Nissan Laurel 2.4E slx-C32.datsun 720 king cap 4wd+2wdx3
datsun 220c -79 Nissan patrol GR y60 -91 terrano 3.0 2004

BA

Kitti itsessään imee kaikenlisäksi kosteuden jo ilmasta itseensä eikä kuivu koskaan.
Lasikuidulla on sama ominaisuus jos vesi pääsee suoraan kuituun laminoinnin/gelcoatin läpi.
Tämä joko lohkaisee kitin, tai mädättää pellin, ja sekä ynnä että.

Kun kumpikin pysyy kuivana aina, ei ole ongelmia. Ja pinta mihin vedetään on 100% puhdas kaikesta ruosteesta.

js876

#22
LainaaJa tosi hitsari saa ydinlangalla parempaa jälkeä kuin moni harrastaja suojakaasulla ;)
Reikä siivotaan ensin ja pala leikataan suoraan oikean kokoiseksi, eikä noin että jätetään senttejä kaksi päällekkäin.

Tosi hitsari ei koskaan koske ydintäytelankaan, vaan siinä olo suhteissa joissa hitsataan teräsrakennetta, jossa kylläkin käytetään kaasua ja ydintäytelankaa joka yksi rulla maksaa 2000 euroa 18kg mutta näitä mätä autohommia se ei todellakaan koske ;D ;D ;D ;D ;D.

Jos mennään todella tarkkaan hommaan niin hitsataan kaasuhitsauslaitteistolla.

StanLaurel

Lainaa
Jos mennään todella tarkkaan hommaan niin hitsataan kaasuhitsauslaitteistolla.

Tai ajassa taaksepäin...  ;D
413962 ¤ 150151 ¤ 91215 ¤ 25321

valpas

#24
Lainaa

Tai ajassa taaksepäin...  ;D
lkääs ny...
Jos Englannin pyörällä muovattavaa peltiä hitsataan, niin MAG-sauma on liian kova. Kaasulla, tai tigillä tulee pehmeämpi.
Hätäset ruostepaikat tietenkin MIGillä.
Kaikki varmaan tietää, mikä ero on MAG/MIG-hitsauksilla.

Sauma kannattaa ruiskutttaa sinkkisprayllä, heti hitsin jäähdyttyä. Sitten vasta alkaa putsailemaan hitsikohtaa. Silloin jää suojaa koloihinkin, jotka täyttyvät myöhemmin liella, eikä niitä pääse enään putsaamaan kunnolla kuin hiekkapuhaltamalla.

js876

#25
Lainaa
lkääs ny...
Jos Englannin pyörällä muovattavaa peltiä hitsataan, niin MAG-sauma on liian kova. Kaasulla, tai tigillä tulee pehmeämpi.
Hätäset ruostepaikat tietenkin MIGillä.
Kaikki varmaan tietää, mikä ero on MAG/MIG-hitsauksilla.

Sauma kannattaa ruiskutttaa sinkkisprayllä, heti hitsin jäähdyttyä. Sitten vasta alkaa putsailemaan hitsikohtaa. Silloin jää suojaa koloihinkin, jotka täyttyvät myöhemmin liella, eikä niitä pääse enään putsaamaan kunnolla kuin hiekkapuhaltamalla.

Tai sitten hankkii semmoisen Migin, jossa on pulssi-ominaisuus, niillä on kiva hitsailla, ei tartte sen jälkeen TIGGI koneella hitsata, sehän tavallaan toi pulssi ominaisuus MIGGI koneessa matkii niin sanotusti TIGGI koneen valokaarta, pystyy hitsaamaan erittäin ohkasta peltiä ja voi hitsata jokaisessa asennossa, eikä sauma pääse ns. valumaan alaspain jos hitsaa esimerkiksi auton ulkopuolelta(auton alla ns.), ei tuu niitä palloja :D.

Heinämies

Lainaa

hitsisauma maalataan tiiviiksi ennen lasikuidun laittoa niin kosteus ei pääse peltiin käsiksi :) tai ainakin mä maalaan aina ennenkuin kittiä levitetään kylkeen ;)


Ai? Okei :-?

Mie muistan saaneeni silloin pari suvee sitten juurikin täältä ohjeistuksen, että kitti/massa aina puhtaalle hiotulle pellille/saumalle koska muuten se ei kestä. Sanottiin että maalin päälle laitettu kitti kestää juuri sen mitä se pellin pintaan pureutunut maali, eli irtoaa heppoisesti.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

cedricfan

Just juu, poikaset asialla, ei selviä ilman haitekkia, ja vehkeissä vika...
Pressafanin kaasulla vetämiä saumoja kun näkisit niin olisit ihan hiljaa. Wanhan liiton peltiseppä osaa hommansa. Hidastahan se on, mutta parempaa kuin priima.
Ja naapurin pappavainaa laittoi kaikki autonsa ydinlangalla, jo liki 20 vuotta sitten. Silloin kuin ydinlankakoneista ei juuri edes tiedetty. Mutta pappa olikin Wärtsilän hitsareita, oppinut tekemään hyvää jälkeä huonoilla antiikkilaitteillakin. Oli ilo katsella ukon työskentelyä kusiaisten ja takatuuppari-Skodiensa kanssa. Se kusiainen oli vaimon auto, vaimo kun oli semmoinen satakiloinen. Pappa itse pieni kuippana. Ja kutoi se yhden Celestenkin kuntoon, mutta eipä sitä enää perikunnan ajossa näkynyt.
Kerhotoiminnan eläkeläinen
Suzukit GR650 & VX800, 924-Possu, MB-230CE, Xceed-PHEV

js876

#28
LainaaJust juu, poikaset asialla, ei selviä ilman haitekkia, ja vehkeissä vika...
Pressafanin kaasulla vetämiä saumoja kun näkisit niin olisit ihan hiljaa. Wanhan liiton peltiseppä osaa hommansa. Hidastahan se on, mutta parempaa kuin priima.
Ja naapurin pappavainaa laittoi kaikki autonsa ydinlangalla, jo liki 20 vuotta sitten.


Kuule jos puhutaan kunnon hitsareista niin se sijoittuu sinne 1800 luvulle kun puikossa ei ollut edes päällystettä ;D, ei tullut kuona kerrosta.

Ja titanicci oli vedetty boppareilla kiinni ;D.

valpas

#29
Koritina olis poikaa, ellei peltiä saa pideltyä siihen muotoon, että riittäs vain maalikerrokset.