Uutiset:

NCF - 日産倶楽部フィンランド支部

Päävalikko

Motonetin jarruvaraosat

Aloittaja Heinämies, helmikuu 08, 2012, 23:08:51

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

take

Lainaa
Jonkin jarrusatulan tapauksessa testaus on mitä ilmeisimmin hyvn pintapuolinen, ja jollei mitään epäilyttävää löydy, on päätös takuuseen.
Joskus niinkin pintapuolinen ettei sitä osaa tarvitse edes nähdä kun voi tuomion antaa. ;D

Heinämies

Emäntä huomasi tänään nettipankissa käydessä, että Motonetilta on tullut meille rahaa. Kävin tsekkaamassa ja siinä oli viestikohtaan eritelty nämä satuloiden vaihtotyöt + se jälkimmäinen uusintatarkastus.

En usko että maahantuoja olisi näin nopea ollut, mutta ehkäpä Motonet päätti hoitaa asian omalta kohdaltaan kelpo asiakaspalvelun periaatteita noudattaen. Joka tapauksessa täydet pisteet heille! ;)
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

Heinämies

Auto oli viikonlopun ajan pihassa ja kässäri päällä. Eilen kun lähdin sillä ajamaan niin en meinannut päästä pihasta pois. Molemmat takapyörät oli jumissa, mutta pyörivät kuitenkin. Kiire jo oli joten ei ollut aikaa jäädä ihmettelemään sen kummemmin, ajo sujui hyvin mitä nyt liikennevaloissa huomasi tutun "kanituksen". Käsijarrun vipu oli lerppu muutaman sentin matkalta liikeradan alkupäästä. Perillä tsekkasin kädellä ja molemmat vanteet tuntuivat hohkavan lämmintä. Paluumatkalla käsijarrun "lerppuus" väheni pariin senttiin ja tänään sitä ei ollut ollenkaan. Viime yön auto oli ilman käsijarrua.

En meinaa tästä valittaa/kysellä sen enempää Motonetin kuin korjaamonkaan suuntaan. Joku tuolla nyt kuitenkin on, mutta saanee olla. Ensi vuonna katsastus vasta keväällä, ajoaikaahan on huhtikuun loppuun 2013.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

Tare

Todennäköisesti käsijarruvaijeri jäässä.  Todennäköisempää näillä ilmoilla, kuin että kengät jumittuisivat.
Huom. puh. 050-5943260 
"Hubbis KM910RG L26T"

Heinämies

LainaaTodennäköisesti käsijarruvaijeri jäässä.  Todennäköisempää näillä ilmoilla, kuin että kengät jumittuisivat.

Käsijarruvaijerikin on uusittu, samoin kuin molemmat jarrusatulat. Missään ei pitäisi olla mitään vikaa mutta kuitenkin jossain on vikaa.....
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

BA

Ja et uusinnan jälken ole ajanut kertaakaan vesikelillä niin että vaijeriin olisi päässyt kosteutta?

Kun niitä vaijereita uusii, ei tee yhtään pahaa uittaa suojakumin alta vaijeriin öljyä. Parantaa toimintaa talvella huomattavasti.

Heinämies

No vesikeliähän tähän aikaan vuodesta on vähän väliä kun lumi teiltä sulaa päivisin...

Oletin kuitenkin että tällaisia ongelmia ei tulisi uusitun vaijerin kanssa, etenkin kun satuloita vaihdellessa korjaamolla syynättiin vaijerinkin eheys hyvin tarkkaan.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

E.P.

Kyllä ne uudet vaijerit saisi toimia ilman mitään ylimääräistä huomiota, tai huolenpitoa. Ei kai öljyä vaijereissa ole silloinkaan ollut, kun auto on tehtaalta lähtenyt. Käsittääkseni vaijerit ovat nykyään kuivia. Ja erityiset huonot on semmoiset vaijerit, joihin vettä menee märällä tiellä ajaessa. Saako semmoisia edes myydä? Kondessiveden vaijerit sisällä ymmärrän kyllä, muttei senkään pitäisi ongelmia aiheuttaa.

Oikeastaan olenkin ihmetellyt, että miten Micran jarruvaijerit ovatkin toimineet ilman minkäänlaista ongelmaa tämän talven.. Lienevät alkuperäiset. Saattanee johtua siitäkin, että en koskaan jätä autoa käsijarru kiristettynä seisomaan yön yli, puhumattakaan viikon mittaisesta seisottamisesta. Johan siinä ajassa tarraa jarrupinnoitteetkin levyyn/rumpuun kiinni. Seisontajarrua ei yleensä kannata käyttää kuin kaupan pihassa, ja silloinkin vain siksi, ettei käyttämättömyyttään ala jumittamaan. Tietysti jos mäkeen pysäköi, niin silloin seisontajarru on syytä kiristää, muttei silloinkaan pitkäksi aikaa.

Huvitti toissailtana, kun pihapiirissä oli jonkun käsijarru jumittanut. Oli kai pitänyt tasamaalla laittaa käsijarru kireälle. Siinä auton perä meni ylös ja alas, kun yritti parkkiruudusta pois. Oli oikein apuvoimia työntämässä. Oli samoilla sijoillaan se auto vielä tänäänkin, kai kesää odottelemassa.

Jos nyt kuitenkin vaijeri jäätyy, niin vaijerin kuorta nykimällä jarrut saa kuitenkin yleensä irti. Ei kannata jarru päällä kovin ajella, ettei paistu pyöränlaakerista rasvat, ja siten mene laakeritkin pilalle.
Micra 1.0 Avec vm.1999

cedricfan

Rasvaaminen on vähentynyt sitä mukaa kun autovalmistajat ovat siirtyneet käyttämään nailon-pintaista vaijeria, jotka eivät voitelua vaadi, mutta hyvin isossa osaa Suomen autokantaa vaijerit ovat vanhakantaisia, eli sisus on pinnoittamatonta metallipunosta. Ja se nyt vaan on öljyttävä asennettaessa. Näin on ollut ja tulee olemaankin, koska se öljy ei pysyisi kuoren sisällä koko matkaa tehtaan linjalta autoon. Ja on ollut = itselläni on jemmassa 70-lukulaisia Nissanin NOS-alkuperäisvaijereita sekä saman ajan tarvikevaijereita, kaikki ne on ns kuivia paketissaan. Jonkinasteista uusavuttomuutta ja laiskuuta jollei asiaa haluta enää ymmärtää.
Käsijarruvaijereissa on paljon suunnittelumokia. Perinteisessä japsivaijerissa oli hyvä haitarisuojakumi nissä mahdollisissa kohdissa, joissa vaijeri tulee auton alla ulos kuoresta. Se piti öljyn vaijerin pinnassa ja kosteuden ulkona. Mutta eipä ne enää ole samanlaisa, suojakumin liitokset on kaikkea muuta kuin oikeasti tiiviitä.
Lisäksi noissa jäätymisissä on muistettava rumpujarrun kohdalla toinen ongelma, eli rummun sisällä saattaa olla kosteutta, joka saa kenkien kitkapinnat jäätymään rumpuihin. Levyissä suola ja kosteus saa samaa aikaan, mutta niissä se kiinnijäätyminen saattaa olla sitten ulkoilman kosteus palan reunoilla joka ryytyy.
Ja kun on ajanut iäkkäämmillä autoilla koko ikänsä, täytyy sanoa että Siperia opetti olemaan käyttämättä kässäriä yön yli parkissa jo 30 vuotta sitten.
Kerhotoiminnan eläkeläinen
Suzukit GR650 & VX800, 924-Possu, MB-230CE, Xceed-PHEV

E.P.

#39
Mönkijän jarruvaijerin voitelua varten hommasin oikein työkalunkin, tämmöisen: http://www.biltema.fi/fi/Autoilu---MP/Moottoripyorat/Korjaamovarustus/Vaijerinvoitelulaite-82218/ Mutten tuolla mitään hyödyttävää tulosta saanut aikaan. Mönkijän vaijeriin vesi menee, kun laitetta rapakossa uittaa.

Autoissa ei kuitenkaan ole minulla ollut juurikaan ongelmia vaijereiden jäätymisen vuoksi. Ei uusien, eikä käytettyjen autojen kohdalla. Viimeisin muistikuva jäätymisestä oli G Astrasta, mutta senkin ongelmat loppuivat, kun hankin laadukkaan Saksassa valmistetun varaosavaijerin. Tai ainakin semmoisena vaijeri minulle myytiin. Ja kuivana sen asensin. Ns. alkuperäinen vaijeri oli hinnaltaan semmoisissa, ettei voinut edes harkita.

Ja saattoi olla Taunuksenkin vaijerit joskus jäässä silloin pikkupoikana. "Henkka Ford" kun kokeili -70 luvun malleissaan vaijerinkuoria, joissa ei ollut muovipäällystä laisinkaan. Jos oikein muistan. Vai olisko Tanarissa ollut sitten jotkin jälkiasennusvaijerit, sitä en tiedä.

Muutos klo 18.23: yritin korjata linkkiä
Micra 1.0 Avec vm.1999

Heinämies

#40
LainaaJos nyt kuitenkin vaijeri jäätyy, niin vaijerin kuorta nykimällä jarrut saa kuitenkin yleensä irti.

Tänäänkin alkuillasta sama juttu kun pidin kässäriä pihassa päällä pari-kolme tuntia. Pysähdyin kymmenisen minuuttia ajettuani bussipysäkille ja kuskinpuoli oli lämmin sekä haisi. Nyin vaijeria, tai heiluttelin mitä se nyt siinä liikkui ja mitä yletin polvillani pimeässä könyämään. Kyllä se siitä tokeni. Nyt auto on pihassa ja sellaisessa "asennossa" ettei lähde alaspäin valumaan vaikka vaihde lipsahtaisi jostain mystisestä syystä pois pykälästä. Kässäriä en tohdi nyt käyttää.

V1tuttaa kyllä tällainen... Mitä siihen keksisi vai pitääkö tyytyä siihen että se ei kestä lämpötilanvaihteluita siinä mielessä että kastuu ja sitten pakkasta? Kyllähän se käsijarruvipu oudolta tuntui tänään myös käsijarrua päälle vetäessä, eli ei kiristynyt silleen tasaisesti.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

cedricfan

Onko vaijerin sisus pinnoitettu vai paljas metalli? Jos paljas -> kunnollinen voitelu.
Onko vaijerin pää avoin, vai onko siinä kunnollinen haitarimallinen suojakumi? Jos avoin niin osta pyöräkiilat tai kikkaile siihen suojakumi. Onko suojakumi tiiviisti kiinni? Nippuside tms on hyvä keino varmistaa  kiinnitys.
Läheskään kaikki autotehtaiden ratkaisut eivät ole käyttökelpoisia Suomen olosuhteissa ja niitä saattaa joutua parantelemaan jälkikäteen. Tämä on kuitenkin pientä verrattuna esim huohotinongelmiin ;D
Kerhotoiminnan eläkeläinen
Suzukit GR650 & VX800, 924-Possu, MB-230CE, Xceed-PHEV

Alppu

Lainaa
Oikeastaan olenkin ihmetellyt, että miten Micran jarruvaijerit ovatkin toimineet ilman minkäänlaista ongelmaa tämän talven.. Lienevät alkuperäiset. Saattanee johtua siitäkin, että en koskaan jätä autoa käsijarru kiristettynä seisomaan yön yli, puhumattakaan viikon mittaisesta seisottamisesta. Johan siinä ajassa tarraa jarrupinnoitteetkin levyyn/rumpuun kiinni. Seisontajarrua ei yleensä kannata käyttää kuin kaupan pihassa, ja silloinkin vain siksi, ettei käyttämättömyyttään ala jumittamaan. Tietysti jos mäkeen pysäköi, niin silloin seisontajarru on syytä kiristää, muttei silloinkaan pitkäksi aikaa.

Huvitti toissailtana, kun pihapiirissä oli jonkun käsijarru jumittanut. Oli kai pitänyt tasamaalla laittaa käsijarru kireälle. Siinä auton perä meni ylös ja alas, kun yritti parkkiruudusta pois. Oli oikein apuvoimia työntämässä. Oli samoilla sijoillaan se auto vielä tänäänkin, kai kesää odottelemassa.


Ei ole tullut jätettyä tasaselle käsijarrua päälle ja kaltevalla pinnalla vain sen aikaa kun on tullut jossain käytyä. Ei ole auto ikinä valunut mihinkään, eikä ole käsijarrukaan koskaan jumittanut. :) Käsijarrua tuleekin käytettyä enemmän liikkeessä olessa, jotta pysyy vetreänä. :D
Rasvaa tulee satunnaisesti ujutettua sinne kumin alle ja katsottua että se on ehjä ja hyvin paikallaan.
"Kertoa juhlissa ihmisille ajavansa Nissan Almeraa on kuin kertoisi heille, että kantaa ebolavirusta ja aikoo pian aivastaa."Jeremy C.

kurttu

Mulla vm 2000 primeran käsijarru on päällä n. 23h vuorokaudesta. Yöt auto seisoo pihalla, joka on kalteva ja päivät työpaikan pihalla, joka on kalteva.

Sen jälkeen kun vaihdatin jarruvaijerit, käsijarru ei ole jumittanut 3 vuoteen. Vaihdan myös jarrunesteet 2v välein ja herkistän palat vuoden-parin välein. Joka syksy ruiskaisen irrotusöljyä tai vaseliinia tai mitä nyt käteen sattuu takasatuloiden vipusysteemin juureen.

Heinämies

Tänään jätin auton taas alkuiltaa odottamaan kässäri päällä, ja pihasta pois peruutettaessa kanitti. Jarru vapautui kun kävin taas nykäisemässä vaijeria  renkaan vierestä. Kotiin palattua autoa tallin puolelle, ylös ja rengas irti. Vaijeri on ehjä ja päässä on haitarimallinen suojakumi. Käsijarrun nykäisy ja vapautus, jää lerpuksi sentin-pari. Jarrulevy ei hievahdakaan, mutta kun nykäisen vaijerista näkyy satulan käsijarruvivussa ehkä millin mittainen liike ja levy pyörii vapaasti. CRC:tä reilusti ja kässärikahvasta nykäisemään. Toistin tämän muutaman kerran, ja joka kerralla kahvaan jää aavistus löysää eikä jarrulevy pyöri ennen kuin vaijerista on vähän nykäissyt. Tuo pieni liike, eli nykäisy vaijerista sivuttain ulospäin vapauttaa käsijarrun kokonaan.

No... tärkeintä että tiedän nyt miten jumittavan jarrun saa vapautumaan. En osaa tehdä kovin syväluotaavaa analyysia siitä onko vika vaijerissa vai satulan käsijarrumekanismissa mutta vähän vaikuttaa että se olisi tuo jälkimmäinen vaihtoehto.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

take

LainaaTänään jätin auton taas alkuiltaa odottamaan kässäri päällä, ja pihasta pois peruutettaessa kanitti. Jarru vapautui kun kävin taas nykäisemässä vaijeria  renkaan vierestä. Kotiin palattua autoa tallin puolelle, ylös ja rengas irti. Vaijeri on ehjä ja päässä on haitarimallinen suojakumi. Käsijarrun nykäisy ja vapautus, jää lerpuksi sentin-pari. Jarrulevy ei hievahdakaan, mutta kun nykäisen vaijerista näkyy satulan käsijarruvivussa ehkä millin mittainen liike ja levy pyörii vapaasti. CRC:tä reilusti ja kässärikahvasta nykäisemään. Toistin tämän muutaman kerran, ja joka kerralla kahvaan jää aavistus löysää eikä jarrulevy pyöri ennen kuin vaijerista on vähän nykäissyt. Tuo pieni liike, eli nykäisy vaijerista sivuttain ulospäin vapauttaa käsijarrun kokonaan.

No... tärkeintä että tiedän nyt miten jumittavan jarrun saa vapautumaan. En osaa tehdä kovin syväluotaavaa analyysia siitä onko vika vaijerissa vai satulan käsijarrumekanismissa mutta vähän vaikuttaa että se olisi tuo jälkimmäinen vaihtoehto.
Ja väärin meni. Jos vika olisi satulassa niin se vaijerin vääntely ei auttaisi. Sen verran tiedän jo kokemuksesta että jos se satulan vipu jumittaa niin se ei palaudu kuin ISOilla tongeilla tai vasaralla. Kyllä se vika nyt on vaijerissa. Tai siis rasvan puutteessa. Eikä se parane kuin voitelemalla vaijerit.

E.P.

#46
Kyllä se vika voi satulassakin olla. Niin että jaksaisi juuri ja juuri itsensä palauttaa, muttei enää vaijeria. Eli periaatteessa vaijeri voisi olla kunnossa, mutta vivun sopivasti jumittaessa jarru jää päälle.

Paha tämmöisiä on muutenkin netin kautta syvällisesti tulkita. Pitäisi nähdä ja kokea itse.
Micra 1.0 Avec vm.1999

Heinämies

Lainaa
Kyllä se vika nyt on vaijerissa. Tai siis rasvan puutteessa. Eikä se parane kuin voitelemalla vaijerit.

Miten ne voidellaan, ja millä? Noissa on kuitenkin ne kumiset päädyt eli siinä mielessä umpinaisia.
Nissan Micra K12 -09
Volvo 850 farkku -96

BA

Ei se haitarikumi kiinteä ole. Sen alla on vielä vaijerin kuoren päässä metalliholkki jonka alle vaikeampi on rasvaa saada.

Suojakumia kun raottaa niin saa vaikka jonkun spraypurkin pillin alle. Paikallaan ollessa ihan helvettiä rasvata, irrallaan onnistuu helposti.
Alhaalta, jarrusatulalta päin, on aika turha vaijerin paikallaan ollessa rasvaa uittaa, se valuu kuitenkin takas eikä voitele koko matkalta.
Injektioruisku on ihan hyvä työkalu, ja moottoriöljy ihan hyvä rasva. Tai sitten jotain pysyvämmän kerroksen tekevää purkkitavaraa, vaikka joku PTFE-rasva.

Ainakin W10 vaijerit on ihan paljaalla metallipinnalla ilman muovipintaa, en usko että P10 on kovinkaan erilainen rakenne...